Sofokus - Di­gi­taa­li­sen lii­ke­toi­min­nan kump­pa­ni

Faktaa vai fiktiota? 7 ohjetta Open Source teknologian ostajalle

Open Source (tai avoin lähdekoodi) on nykyisin yhä suositumpi vaihtoehto, kun valitaan teknologiaa modernin verkkopalvelun alle.
Lähdekoodin avoimuuteen liittyy muutamia pinttyneitä uskomuksia ja toisaalta muutamia vähemmän tunnettuja faktoja. Käyn seuraavassa läpi 7 yleistä väitettä aiheesta.

1. Avoin lähdekoodi = ilmainen

Lähellä faktaa, mutta ei ihan. Open Source mielletään yleisesti synonyymina ilmaiselle. Suomenkielinen käännös (avoin lähdekoodi) antaa kuitenkin paremman viitteen mistä on kysymys. Ohjelman lähdekoodi on kokonaisuudessaan nähtävillä ja sitä saa yleensä muokata melko vapaasti, kunhan sitoutuu noudattamaan lisenssiehtoja.

Lisenssiehdoissa voi olla rajoitteita lähdekoodia muokkaamiselle tai levittämiselle. Joissain tapauksissa esim. johdannaisteokset tulee lisensoida samalla lisenssillä.
Joistain tuotteista saattaa myös löytyä sekä avoin versio, että maksullinen versio. Magento on esimerkki tämmöisestä tuotteesta. Kaupallisessakin versiossa on silti usein pääsy lähdekoodiin, mikä antaa investointiturvaa joustavuuden suhteen. Kaikki edellä mainittu on hyvä tiedostaa, kun esimerkiksi kaupallistaa avointa tuotetta. lisää Open Source lisensseistä.

Open Source on yleensä ilmaista käyttää, mutta sitä sitoo silti lisenssiehdot. Tutustu lisenssiehtoihin, niin ei tule yllätyksiä.

2. Avoin on tietoturvaton (suhteessa vastaavaan kaupalliseen tuotteeseen)

Silkkaa potaskaa. Kaikki mikä on ihmisen tekemää, on murrettavissa, oli se sitten kaupallista tai avointa. Suurin osa peloista liittyy siihen, että koodi on avointa ja kuka tahansa voi löytää siitä tietoturva-aukkoja. Totta, mutta yhtä lailla kuka tahansa voi myös tarjota korjauksia turva-aukkoihin ja näin käytännössä suosittujen Open Source yhteisöjen ympärillä tapahtuukin.

Käytännössä tietoturvan varmistus pitää hoitaa vähintään kahdella eri tasolla: ammattimaisella sovelluskehityksellä/testauksella toteutusvaiheessa ja säännöllisellä tietoturvan ylläpidolla koko laitteisto-/ohjelmistopinon osalta tuotantovaiheessa.

Riippumatta valituista teknologioista toimittajan osaamistaso määrittelee tietoturvan. Satsaa myös tuotantoaikaiseen tietoturvan ylläpitoon, vaikka se lompakkoa kirvelisikin.

3. Avoimuus ei lukitse yritystäsi tiettyyn toimittajaan

Täysin totta. Tämä on yksi suurimmista syistä minkä vuoksi esim. perusverkkokaupasta on yleisesti ottaen järjetöntä kymmenien (satojen) tuhansien eurojen lisenssimaksuja (pl. SaaS-verkkokaupat), kun voit saada alustan ilmaiseksi käyttöösi ja vaihtaa toimittajaa, mikäli nykyisen kanssa menee sukset ristiin. Kaupallisten tuotteiden kanssa tämä voi olla vaikeampaa – erityisesti silloin jos kyseessä on pienen toimittajan oma suljettu tuote.

Open Source pakottaa toimittajasi performoimaan. Jos et ole tyytyväinen, toimittajaa voi vaihtaa.

4. Avoin ratkaisu on joustava

Niin lähellä faktaa kuin tässä aiheessa voidaan päästä. Koska kaikki koodi on muokattavissa, niin periaatteessa mitään rajoituksia ei ole. Kuitenkin jos valitset vaikkapa WordPressin alustaksesi, niin sitä ei kerta kaikkiaan kannata muokata siten, että alustan versiopäivitettävyys särkyy. Jos näin käy, niin todennäköisesti alusta valittiin alun perinkin väärin tai toimittaja ei osannut asiaansa. Suljettuun kaupalliseen tuotteeseen nähden Open Source alustan voidaan sanoa olevan lähtökohtaisesti aina joustavampi, koska suljetussa tuotteessa osaavakaan toimittaja ei pääse muuttamaan kaikkea.

Elinvoimaisen yhteisön omaava avoin teknologia on siis käytännössä katsoen investointiturva joustavuuden näkökulmasta.

5. Avoimilla alustoilla on lähes rajattomasti halpoja lisäosia, joista kasataan helposti mitä halutaan

50% totta. Elinvoimaisilla avoimilla tuotteilla on tosiaan tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia valmiita lisäosia kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin tarpeisiin. Yleensä kukaan ei kuitenkaan kerro, että 80-95% näistä lisäosista on niin surkeita virityksiä, että joko niitä ei kannata käyttää tai sitten on muokattava rankastikin. Esimerkiksi Magento-installaatioissamme on keskimäärin n. 20 lisäosaa, joista ehkä 4-5 emme joudu koskemaan. Loput 15 käyvät läpi joko isomman tai pienen käsittelyn, jotta selainyhteensopivuus, tietoturva, liitettävyys, poikkeustilanteiden hallinta jne. saadaan kelvolliselle tasolle. Lisäosat ovat yleisesti ottaen kustannustehokas tapa lisätä toiminnallisuutta avoimeenratkaisuun.

Jos haluat toimivan avoimen lähdekoodin ratkaisun, satsaa osaavaan toimittajaan. Se maksaa itsensä takaisin mm. palvelusi suoritusnopeutena, vakautena sekä selain- ja mobiiliyhteensopivuutena.

6. Kaupalliset ohjelmistot ovat turhia, kaiken voi tehdä avoimesti

Puppua. Tarve määrittelee aina teknologiavalinnan. Jos tarpeeseen löytyy erittäin suosittu avoin alusta, on sen valinta yleensä erinomainen vaihtoehto. WordPress ja Magento eivät ole turhaan globaalisti suosituimpia alustoja vahingossa. Jos taas tarpeesi on hyvin niche, voi olla, että sopivaa avointa tuotetta ei löydy, mutta erinomainen kaupallinen vaihtoehto löytyy. Internet-puolella tilanne on kuitenkin globaalisti sellainen, että uskaltaisin ehdottaa suosituimpia avoimen lähdekoodin alustoja ensisijaiseksi vaihtoehdoksi yleisellä tasolla.

Molempi parempi. Tarve määrittelee valinnan. Jos tarve on globaalisti geneerinen (”kotisivut”, ”blogi”, ”verkkokauppa” tms.) Open Source on kustannustehokkuudeltaan usein ylivoimainen vaihtoehto (osaavan toimittajan käsissä).

7. Sopivan Open Source alustan valitseminen on vaikeaa

Riippuu valitsijan ammattitaidosta. Avaintekijöitä ovat yhteisön elinvoimaisuus ja laajuus. Toisaalta pitää ymmärtää liiketoimintatarve sekä alustojen soveltuvuus ja niiden väliset erot. Erityisen tärkeää on valita oikein ratkaisun toteutustekninen taso. Tuotetaso (esim. WordPress) on hyvä nopeaan vakiomuotoiseen ratkaisuun, kun taas sovelluskehystaso on yleensä selvästi parempi vaihtoehto, mikäli halutaan taivuttaa teknologia tiukasti bisnesprosessien ympärille.

Suosituilla Open Source alustoilla on hankala mennä kokonaan metsään. Paitsi jos ei ymmärretä liiketoimintatarvetta tai toimittaja ei osaa tuotetta syvällisesti.

Open Source aka avoin lähdekoodi - teknologiapino


Open Source on kulkenut pitkän polun hyljeksitystä tarkkislaisesta koulun mallioppilaaksi. Internet-pohjaisten ratkaisujen luomisessa avoin koodi on useimmiten ylivoimainen vaihtoehto, kun painopisteenä on kustannustehokkuus, toimittajariippumattomuus, joustavuus ja investointiturva tulevaisuuteen.

Summaten: panosta osaavaan toimittajaan, joka osaa auttaa valitsemaan elinvoimaisen ja tarpeeseen soveltuvan Open Source pohjaisen alustan ja tuottaa sen päälle tarpeidesi mukaisen ratkaisun.

Teemu Malinen

Founder & Chief Executive Officer

Teemu kirjoittaa digitaalisesta liiketoiminnasta, modernista yrityskulttuurista ja startup sijoittamisesta.

Lue lisää aiheesta