Sosiaalisen median vaikuttavuutta epäillään edelleen monissa yrityksissä. ”Loin juuri lumet pihalta” -tyylinen kuulumisten jakaminen Facebookissa ei kuitenkaan ole ainoa tapa käyttää sosiaalista mediaa.

Koska vakuuttelut somen toimivuudesta eivät epäileville Tuomaille riitä, päätin tämänkertaisessa haastattelussani nostan esiin ajankohtaisen käytännön esimerkin.

Jarkko “Teräsmies” Sjöman päätti osoittaa, että maailma on muuttunut. Niinpä hän viskasi romukoppaan perinteiset työnhakutavat ja kokeili jotain aivan muuta.

Tätä tarinaa et halua jättää lukematta. 🙂

Teemu: Okei Teräsmies, kerrotko lyhyesti mitä Clark Kent (alias Jarkko Sjöman) oikein mietti ennen tähän ryhtymistä?

Eräänä päivänä tuijotin ruutua, tässä varsinaissuomalaisessa kaupungissa, jossa moni muukin on näinä päivinä tuijottanut ruutua lasittunein katsein. Tietämättä mitään tulevasta. Pelonsekaisin tuntein pyöri mielessäni, että mitä sitten, kun olen kujalla, siinä massassa mitä pörssiyhtiöt puskee ulos päivittäin.

Sellainen olotila pakottaa ajattelemaan toisin, saa ihmisen toimimaan. Olen vuoden määräaikaisella sopimuksella työsuhteessa, enkä halua jäädä odottamaan joulua. Ennakointi, proaktiivisuus on ollut aina osa toimintaani.

Teemu: Päätit tempaista oikein kunnolla: teit avoimen työhakemuksen pelkästään ja laitoit sen SlideShare-palveluun. Mistä moinen idea pälkähti päähäsi? (Jarkon esitys, SlideShare: http://www.slideshare.net/sjoman/superman-viral-resume)

Kyllä. Olin hautonut sitä pitkään. Miettinyt ja analysoinut. Sitten kun hetki koitti, aloin tuottamaan ajatustani. Mikään ei ole sattumaa, sen haluan korostaa. Pelkästään otsikkoon, etusivuun ja runkoon käytin useita päiviä.

Slideshare valikoitui oikeastaan oman vahvuusalueeni mukaan. Olen aina ollut hyvin visuaalinen ihminen ja pitänyt hyvistä presentaatioista. Pidän suunnattomasti kyseisestä palvelusta.

Slideshare pakottaa tiivistämään, jokaisella sanalla ja kuvalla on merkitys.

Halusin itse tehdä hyvän esityksen ja laittaa sen maailmalle Slidesharen kautta. Palvelu linkittyy hienosti myös muihin sosiaalisen median kanaviin.

Teemu: Perin kiinnostavaa. Avaisitko lukijoillemme hieman mitä tapahtui kun laitoit esityksesi verkkoon?

Latasin jutun tyypilliseen toimistoaikaan eli sunnuntaina 7.10.2012 klo 01.00. Varsinainen rummutus kuitenkin alkoi vasta maanantaina. Olin sitouttanut muutaman siipimiehen projektiin ja se sai kivasti voimaa verkostojen verkostoista.

Ensimmäinen vuorokausi oli kosmeettinen. Tuntui että 3 000 hittiä vuorokaudessa oli käännepiste. Se oli uskomaton luku. Mutta kun siihen päästiin tulikin paikka Slidesharen etusivulla! Ja loppu onkin historiaa. Käsittämätöntä että jotain omaa Powerpointtia voi väijyä Rauman kaupungin verran jengiä (Teemu: n. 40 000!). Varsinkin kun tematiikka on melko omahyväinen.

Myönnettäköön – sen verran luotin itseeni, että alkuperäinen tavoitteeni oli niinkin vaatimaton kuin satatuhatta. Mutta olin onnellinen ensimmäisestä sadastakin. Sillä tiellä nyt ollaan. Tapausta on jo nyt käytetty esimerkkinä työnhakuvalmennuksissa.

Resume of a Superman/Jarkko Sjöman

Teemu: Minusta tämä on kiistaton todiste siitä, että sosiaalinen media toimii, kun sitä osataan riittävän fiksusti hyödyntää. Lukijoita varmaan kiinnostaa, kävikö tempauksesi kalliiksi – ostitko esim. verkkomainontaa?

Nolla. Zero. Tämä oli itsellekin kokeilu, mitä hyvin suunniteltu sähköinen markkinointi saa aikaiseksi. Ja kun kohteena oli minä itse, niin voin kantaa vastuun kaikesta. Ulkoapäin tämä saattoi näyttää vahingolta, mutta tiesin mitä teen. Satatonnia oli tavoitteeni. Petyn jos siihen en pääse. Niin vaatimaton olen. 😉

Teemu: Nyt kun olet kuumaa kamaa some-markkinoilla, niin mitä seuraavaksi? Töihin ja mietitään lisää vai oliko sinulla jotain muuta kenties verstaan työpöydällä?

Tämä poiki välittömästi kyselyjä, case-stydy –opetusta ja ”miten sä teit sen” –tyyppisiä uteluita. Mutta myös itselleni jatkojalostusta. Nyt kun tunnen tarkemmin omakohtaisesti viraalimarkkinoinnin mekaniikkaa, voin sitä rohkeammin hyödyntää. Superman nähdään vielä!

Teemu: Lopuksi on pakko kysyä, oletko saanut yhtään työtarjousta tai onko joku esittänyt kiinnostusta kykyjäsi kohtaan?

Latauksestani yöllä, meni noin vartti ja minulla oli ensimmäinen utelias linjoilla. Loppu onkin sitten ollut hillitöntä kohinaa! Respect.

Avita teräsmies kiitoon!

Lopuksi nöyrä pyyntö teille, hyvät lukijani: auttakaa Jarkkoa työnhaussa ja jakakaa hänen SlideShare-esitystään eteenpäin kavereillenne. (siis: http://www.slideshare.net/sjoman/superman-viral-resume)

Ladotaan yhdessä taululle Jarkon tavoittelevat 100 000 katsomiskertaa! Ehkäpä se vihonviimeinenkin päättäjä hyväksyy, että paluuta vanhaan maailmaan ei enää ole. 🙂