Esittelyvuorossa on Sofokuksen Helsingin toimiston tuoreimmat kasvot – Mirya Nezvitskaya. Tammikuun alussa Sofokuksella aloittanut Mirya vahvistaa rivejä muun muassa fronttiosaamisellaan. Annetaan Miryan kertoa itse lisää. 

Mirya, kerro vähän kuka olet ja mistä tulet.

Olen alkujani venäläis-karjalainen, mutta asuin Kanadassa noin 6 vuotta. Sitten olin jonkin aikaa ilman pysyvää osoitetta (tai maata) ja kotini mahtui rinkkaan. Nyt Suomesta on tullut kaunis kotini.

Mitä puuhailit ennen Sofokusta?

Valmistuin tutkinolla “Digital Media Design” Kanadasta, vaikka olin eniten kiinnostunut matikasta ja fysiikasta lukiossa. Aloin tehdä töitä graafisena suunnitelijana mm. Nokialle, Sony PlayStationille, EA:lle, K&Y:lle ja Johnson’s and Johnson’s:lle. Halusin kuitenkin tavoitella unelmaani freestyle laskettelussa. Sitten minusta tuli laskettelu opettaja Whistlerissä Kanadassa ja aloin harjoitella ammatilaisura mielessä. Polvivamman jälkeen ammatilaisura ei enää tullut kysymykseen. Kun etsin itseäni, huomasin nauttivani koodamisesta ja hakkeroinnista, jopa niin paljon että hankin tutkinnon IT alalta erikoistuen web kehittämiseen Haaga-Heliasta. Tällä hetkellä valmistaudun Tietojenkäsittelytieteiden Maisterin opintoja varten.

Mirya Nezvitskaya

Entä, miten päädyit Sofokukselle?

Juha Hyvärinen Nico Consultingilta otti minuun yhteyttä kertoen että hänellä oli tiedossa positio josta voisin olla kiinnostunut. Pääsin työhaastatteluun Tomi Pyrhösen kanssa ja löysimme heti yhteisen sävelen growth hackingista, teknologiasta ja suunnitelusta (ja jopa jääkiekosta).

Käyntikortissasi lukee Front end developer, mitä se oikein tarkoittaa?

Vastaan lähinnä client puolen kehityksestä. Minun täytyy varmistaa että kun käyttäjä avaa verkkosivun, hän voi nähdä tiedot selkeästi. Vastuullani on myös se, että sivut ovat responsiivisia ja toistuvat hyvin eri kokoisina aina laajakuvanäytöistä pieniin älypuhelimiin.

Onko työskentely Sofokuksella ollut sellaista kun odotit?

On ja ei. Olen päässyt kehittämään ja suunnitelemaan tuhatta ja yhtä asiaa, mikä on upeaa. Pyrin aina oppimaan uutta koska alani kehittyy jatkuvasti.

Mirya Nezvitskaya

Mikä on ollut parasta?

Sofokuksen porukka. Ja totta kai asiakkaat. Meillä on asiakkaita niin monelta eri alalta että yhtenä hetkenä voin tehdä töitä kauneusalan verkkokaupan parissa ja toisena eläinlääke tuotteiden verkkokaupan.

Mikä haastavinta?

Saada kaikki toimistolla kierrättämään.

Miten puuhailet vapaa-ajalla?

Freestyle laskettelu, juokseminen, jooga, kuvataidemaalaminen ja puutarhanhoito, meillä on puolen hehtaarin tontti jolla kasvatamme marjoja, vihanneksia ja hedelmiä. Tykkään viettää aika perheen, kivan Triinu Mandariinu-koiran ja ystävien kanssa. Jääkiekkoa unohtamatta. Vancouver Canucks on paras!

Terkkuja asiakkaille

Asiakastyytyväisyys on minulle prioriteetti yksi. Haluan auttaa asiakkaita luomaan virheettömän käyttäjäkokemuksen ja kauniin suunnittelun. Ja tästähän Sofokuksessa onkin kyse: asiakkaista, asiakastyytyväisyydestä ja täydellisesti räätälöidyistä ratkaisuista.