Julkiset tietotekniikkahankinnat

Olen seuraillut viime aikoina mielenkiinnolla kovasti esiinnoussutta keskustelua yhteiskuntamme tekemistä tietotekniikkahankinnoista. Siis niistä investoinneista, jotka rahoitetaan verovaroilla. Erityisesti tapetille ovat nousseet terveydenhuollon järjestelmiin käytettävät verovarat. Kyse ei ole mistään pikkusummasta, pelkästään potilastietojärjestelmien osalta puhutaan sadoista miljoonista, jopa miljardeista euroista. Mihin raha oikein menee?

Tietotekniikkahankinnat – osataanko ne Suomessa?

Taloussanomat uutisoi 14.8.2012 virolaisten saaneen otettua potilastietokannan ja e-reseptipalvelun käyttöön vuoden aikana noin 11 miljoonan investoinnilla. Miten Suomessa asiaa hoidetaan? Kyseisen artikkelin mukaan Suomessa kustannustasoksi arvioidaan 400-500 miljoonaa euroa ja ajallisesti 10 vuotta.

En tunne riittävästi Viron ja Suomen projektien taustoja, jotta voisin ottaa kantaa summiin tai käytettyyn aikaan, mutta ero on joka tapauksessa niin merkittävä, että veronmaksajilla olisi mielestäni täysi oikeus kuulla mihin rahat ja aika palavat.

Toinen mielenkiintoinen kannanotto on Facebookissa kulovalkean tavoin levinnyt Panu Liiran kirjoitus, jossa puidaan aihetta otsikolla “1800 miljoonaa veroeuroa oppirahoja?”. Sivulla on mielenkiintoinen laskelma, joka spekuloi järjestelmän olevan toteutettavissa 2,4 prosentilla edellämainitusta summasta.

Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa myös lukea sivulla viitatut Tietoviikon uutiset aiheesta: HUS ja 1,8 miljardin IT-hanke.

Mitä pitäisi tehdä?

Mieleeni herää muutamia kysymyksiä: oppivatko yhtiöt virheistään? Tai onko niiden edes tarvis? Voitaisiinko sitten verovaroilla kustannetuilta mammuttiprojekteilta edellyttää esimerkiksi jonkinlaista IT-raatia, joka olisi vaikkapa läpileikkaus alan huippuammattilaisia kaiken kokoisista alan yrityksistä? Raadin objektiivinen valinta on tietysti ihan toinen asia, mutta parempi sekin kuin ei mitään kontrollia. Yksi mahdollisuus on yritysmaailmassa käytössä oleva malli, jossa yksi toimittaja hoitaa projektin ja toinen valvoo sen etenemistä sekä raportoi suoraan asiakkaalle etenemisestä.

Mitä asialle sitten pitäisi tehdä?

Blogiartikkelini tarkoituksena ei ole soimata minkään kokoisia IT-toimittajia tai hankinnoista päättäviä julkisia tahoja – molemmat tekevät vain työtään, paineen alla ja varmasti yrittävät parastaan. Lisäksi nykyinen hankintalaki estää tehokkaasti julkisia tahoja ostamasta projekteja järkevällä tavalla (kunnolliset perustelut vaatisivat ihan oman blogikirjoituksensa). Ja kuten jo totesin, myös pienet turailevat varmasti siinä missä isotkin. Toivoisin kuitenkin läpinäkyvyyttä ja jonkinlaista kontrollia verovaroin suoritettaviin megainvestointeihin ja uskallusta kokeilla pienempiä.