Google Data Studio beta ilmestyi

Google Data Studio on täällä

Kauan odotettu Google Data Studio saapui nyt myös suomalaisten käsiin. Tämä räjäyttää maailmasi tiedon visualisoinnista ja jakamisesta organisaation eri jäsenten välillä. Tutkitaanpa tarkemmin, miksi sukkani pyörivät jalassa niin vinhaa vauhtia.

Google Data Studio julkaistiin viime vuonna maksullisena ja ilmaisena versiona. Vastaanotto oli ylistävä, vaikka ensimmäinen julkaisu olikin melko rajallinen. Tämän vuoden alussa Google ilmoitti tuovansa palvelun ilmaiseksi kaikille saatavaksi – ilmaiseksi. Levitys aloitettiin rajatulle yleisölle ja Suomi ei päässyt nauttimaan ensimmäisestä aallosta. Tähän tuli kuitenkin muutos Googlen viimeisimmässä julkistuksessa (7.3.2017) ja Google Data Studio (Beta) on nyt myös saatavilla Suomessa. 

Data Studio pähkinänkuoressa

Jos olet organisaatiosi Google Analytics -velho, niin olet varmasti kokenut haasteita muiden innostamisen tai tietojen jakamisen osalta. Tietoa on paljon, useassa eri välilehdessä ja asiaan vihkiytymätön ei saa punaisesta langasta kiinni sitten millään. Raportit ovat tylsää roskapostia ja dataperusteinen tulkinta vaatii vähintääkin korkean asteen datavelhotutkinnon. Tämä aika on nyt ohi.

Googlen Data Studio on dashboard- ja visualisointityökalu, jonka näkymät voit helposti jakaa eri organisaatiosi ryhmille.

Dataliitokset

Lyhykäisyydessään Google Data Studioon voit liittää useammista tietolähteistä ”raakadataa”, jonka avulla muodostat tietovarantosi pohjan visualisoinnille. Tällä hetkellä automatisoituja dataliitoksia voit muodostaa luonnollisesti Googlen palveluihin (esim. Analytics, Analytics 360, Adwords, Sheets, Youtube), minkä lisäksi 3. osapuolen datakerääjiin (esim. DoubleClick) sekä universaaleihin tietokantoihin (esim. MySQL, PostgreSQL). Mielenkiintoista viimeisestä liitännäisestä tekee tiedonkeruun laajennettavuus ja käytettävyys web-liittymien ulkopuolelta (esim. myynti- tai muu web-analytiikan ulkopuolinen data).

Visualisointi

Dataliitosten jälkeen visualisointi toteutetaan yksinkertaisella raahamismenetelmällä (Drag & Drop). Käyttäjä valitsee hallintatyökaluista halutun diagrammin, graafin tai muun muodon, mikä tuodaan tyhjälle paperille muokattavaksi. Kun valittu elementti on tuotu ja asemoitu, niin sen sisältö valitaan tuodusta tietovarannosta. Sisältöä voidaan rajata, segmentoida ja rikkoa maun mukaan.

Mukaan voidaan tuoda myös dynaamisia elementtejä, joiden avulla dataa voi pyöritellä lukunäkymässä astetta syvemmälle (esim. aikajana, sijainti, segmentti, jne.). Käytännössä kaikkeen ulkomuotoon voidaan koskea ja mikä parasta, riviäkään koodia ei tarvitse kirjoittaa. Elementtien tuonnin jälkeen olet tehnyt ensimmäisen näkymän ja voit jakaa tuotoksesi eteenpäin. 

Välilehtien käyttö

Google Data Studiolla pystyt rakentamaan useamman eri dashboardin, mutta myös yksittäisen dashboardin sisälle useamman välilehden. Tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun haluat kuvata markkinoinnin luvut toisessa, verkkokaupan myynnin toisessa ja kolmannessa yhteenvedon kaikesta. Vain taivas on rajana, minkä takia välilehdet kannattaa rakentaa käyttäjän tai raportointikohteen tarpeiden mukaan.

Jakaminen

Jakamisen voit toteuttaa kaksitasoisena. Voit antaa henkilölle muokkaus- ja/tai lukuoikeudet. Valintana on yksityiset sähköpostiosoitteet tai sosiaaliset verkostot. Mikäli annat muokkausoikeudet, niin normaalien Googlen kollaboraatiotyökalujen avulla käyttäjät voivat muokata näkymää reaaliajassa.

Tässä vaiheessa saattaa herätä epäilys datan oikeellisuudesta ja säilyvyydestä. Ei hätää. Mikäli dataliitos on tehty oikein, niin data on automaattisesti päivittyvää. Voit siis unohtaa joka viikkoisen raportin pyörittelyn ja ohjata kysyjät samaan linkkiin viikottain.

Kenelle Google Data Studio sopii?

Web-analytiikka on jo pidempään ollut pinnalla asiakaskokemuksen parantamisen, kilpailuedun sekä jatkuvan kehittymisen ja kehittämisen näkökulmasta. Verkkopalvelut ovat yhä lähempänä itse ydinliiketoimintaa, minkä takia web-analytiikan mittaaminen ja raportointi on kasvava trendi päätöksenteon tukena ja kilpailuedun kasvattamisessa.
Google Data Studio ei ole kuitenkaan täysin sormia napsauttamalla pystyssä, vaan pohjatyö on tehtävä.

Perustasolla Google Analytics -koodin asentaminen riittää, mikäli yleinen vierailijadata kiinnostaa. Suositeltavaa on kuitenkin viedä mittaaminen ja analysointi astetta pidemmälle ja lähemmäksi liiketoimintaa. Asettamalla Google Analyticsin lisäksi suorituskykymittarit (KPI-mittarit, Goals) ja seurantatagit (Google Tag Manager), datasta saadaan todellinen liiketoiminnallinen tukijalka – seuranta ja raportointi tietysti Google Data Studiolla.

Lue lisää aiheesta