Sofokus - Di­gi­taa­li­sen lii­ke­toi­min­nan kump­pa­ni

Windows 8 tulee. Mutta kannattaako sinun vaivautua?

Uusi Windows on taas tulossa. Sen verran on varmaa. Sen sijaan jokaisen uuden Windows-version päivittämisen mielekkyydestä voi olla montaa mieltä (Vista anyone?).
Silti taaskaan en voinut vastustaa kiusausta, pakkohan se kasin previkkaversio oli koneeseen asentaa.

Windowsin historia

Ensimmäinen kokemukseni Windowsiin oli versiosta 3.0. Eka kertani tapahtui 90-luvun alussa ja näytti jotakuinkin tältä:

Windows 3.0 ruutukaappaus

Jo seuraavan version tiimoilta pääsinkin harjoittelemaan ensimmäistä kertaa tietokoneen käytön kouluttamista. Se jos mikä oli opettavaista aikaa. Koulutuksista on jäänyt pysyvästi mieleeni, että jokaisella kurssilla oli ainakin pari henkilöä, joiden koneella pyöri noin 20 notepadia, 15 laskinta ja muutama miinaharava.

Siis joka ikisellä kurssilla ja pidin niitä kolminumeroisen määrän. Ohjelmat oli ihan liian helppo hukata näkyvistä huonon käytettävyyden takia. Ei ollut alapalkkia, jossa käynnissä olevat ohjelmat näkyisivät, ne piti itse osata kaivaa vaikkapa ALT+TAB naputtelemalla. Noh, onneksi noista ajoista ollaan menty rutkasti eteenpäin. Vai onko?

V8 konehuoneeseen ja start it up!

Windowsin päivittäminen on aina ollut jännittävää puuhaa. 90-luvulla sen takia, että pääsi ensi kertaa kokeilla uusia ominaisuuksia. Nykyisin jännittää enemmän toimiiko mikään käyttämäni ohjelma enää päivityksen jälkeen.

Windows 8 Consumer Preview meni onneksi kiltisti työkannettavaani. Suora asennus Windows 7:n päälle ja käsittämätöntä, mutta totta. Yhtä ajuria lukuunottamatta kaikki toimi heti asennuksen jälkeen ilman taikatemppuja.

Tai no yhden ohjelman jouduin poistamaan: Windows Security Essentials, joka oletettavasti päivittyy yhteensopivaksi viimeistään lopullisen julkaisuversion yhteydessä.
Asiaa hetken tutkittuani selvisi, että kivuton päivitys johtui paljolti siitä, että Windows 8 ”perinteinen käyttöliittymä” on pitkälti Windows 7 muutamalla lisäkikalla. Olisikin ihme, jos ohjelmat eivät toimisi.

Windows 8 – käyttöliittymiä kaksin verroin

Asiasta kiinnostuneet eivät liene missanneet Windowsin suurinta uutuutta: Metro-käyttöliittymää. Se on ominaisuus, jolla uutta versiota ehkä voimakkaimmin hehkutetaan. Olikin todella kiinnostavaa nähdä millainen se on. Oletuksena Windows aukeaa Metroon, mikä on hiiren ja näppäimistön käyttäjille hankalaa.

Metro on tarkoitettu kosketusnäytöille ja sen onneksi kytkettyä pois päältä kiertoteitse. Olisin arvostanut, jos ensikirjautumisen yhteydessä olisi vaikkapa kysytty käytänkö kosketusnäyttöä vai näppis/hiiri-yhdistelmää ja käyttöliittymä olisi konfiguroitu sen mukaan automaattisesti sopivaksi.

Valitettavasti en omista (vielä) Windows-täppäriä, joten en päässyt kokeilemaan Metroa todellisessa käyttöympäristössään. Lumiassa Metro-käyttöliittymä on minusta aivan erinomainen, joten tähän tulen tutustumaan vielä myöhemmin paremmin.

Vanhassa vara parempi?

Windowsista löytyy myös (liki identtinen) seiskasta tuttu käyttöliittymä,  joka toimii minusta Windows 7:ssa mainiosti. Onhan Windows-käyttäjiä jo vuosia koulittu siihen. Yksi Start-nappi ja sen alta löytyy kaikki tarpeellinen. Mutta mitä ihmettä – Start-nappini on varastettu!

Jos haluaa päästä selailemaan ohjelmiani joutuu haromaan hiirellä ruudun oikeaa yläkulmaa, valitsemaan ”Search”-työkalun ja kirjoittamaan sovelluksen nimen. Start-napinkin voi palauttaa kikkakutosella, mutta sen poistoa käyttöliittymästä en kyllä ymmärrä. Ja jos haluat sammuttaa koneen, niin se onnistuu seuraavasti: haro ruudun oikeaa yläreunaa, paina alareunan ”Settings” ikonia, sitten ”Power” ja valitse ”Shutdown”. Ei ehkä ihan loppuun asti mietitty uudistus.

Windows 8:n peruskäyttöliittymä on siis kuin kerran luokalleen jätetty Windows 7.

Myös Metron ja perinteisen käyttöliittymän välillä sahailu on tehty kömpelöksi. Kun haroo vuoroin oikeata ja vuoroin vasenta alakulmaa, niin pystyy siirtymään eri käyttölittymien välillä. Selvästi tässä on haettu mallia MAC:stä. Ainoa ero on, että MAC toimii intuitiivisesti. 

Toki kasissa on muitakin pienempiä uudistuksia kuten Ribbon-käyttöliittymä tiedostonhallinnassa ja Internet Explorer 10, mutta eivät ne käyttökokemusta radikaalisti mihinkään suuntaan muuta. Erittäin positiivista on se, että koneen käynnistyminen sujuu nopeammin kuin seiskassa.

Onko se vakaa?

Kuten arvata saattaa, niin keskeneräinen Windows ei ole täysin vakaa. Ihan hirveästi ei ongelmia tullut vastaan, mutta muutama sitäkin ikävämpi lutikka. Yksi asiakastyöpaja vedettiin läpi niin, että hiiren osoitin välkkyi koko ajan runsaasta buuttailusta huolimatta. Hiiren osoitin piti aina parkkeerata ruudun laitaan, jotta ruutua pystyi katsomaan.

Lisäksi koko käyttöliittymä hyytyi kerran niin jumiin, että kone piti laittaa väkisin kylmäksi. Kannattaa aina miettiä kaksi kertaa kuinka tärkeään koneeseen kokeiluversion asentaa. Koska Windows 7 on sen verran vakaa, niin uskoisin, että tämä laitetaan kuntoon julkaisuun mennessä.

Kannattaako Windows 8 asentaa?

Sanoisin, että jos käytössäsi on hiiri ja näppäimistö, älä vaivaudu. Sen sijaan kosketusnäytöille suunniteltu Metro on varmasti iso parannus. Kokonaisuutena eniten itseäni jäi huolestuttamaan käytettävyys. Microsoft on yleensä parantanut käytettävyyttä pikku hiljaa paremmaksi. Kasin kokeiluversion perusteella kuitenkin tuntui, että osin ollaan palattu ajassa taaksepäin ja vieläpä käytön kannalta kriittisissä kohdissa – ilman loogista selitystä.

On toki todettava, että tämä Consumer Preview versio varmasti tarkoituksellisesti testaa käyttäjien reaktioita uudistuksien suhteen ja lopullisessa versiossa moni asia voi toimia eri tavalla. Takaraivossa kuitenkin jyskyttää seitinohut pelko uudesta Vistasta. Seuraavassa blogissani lupaan palata harharetkiltäni takaisin sähköisen liiketoiminnan kehittämisen pariin.

Teemu Malinen

Founder & Chief Executive Officer

Teemu kirjoittaa digitaalisesta liiketoiminnasta, modernista yrityskulttuurista ja startup sijoittamisesta.

Lue lisää aiheesta