Articles on digital strategy, design, software, and AI.
Mitä kuuluu teknologiarintamalle tänä vuonna? Olen poiminut tähän blogikirjoitukseen muutamia digitaalisen liiketoimintaan liittyviä ajankohtaisia teknologia-aiheita,…
Vuosi 2018 alkaa olla taputeltu ja katseet kohdistuvat jo uuteen vuoteen odottavaisissa tunnelmissa. Päätimme tuttuun…
Yksi vuosi on taas saatu päätökseensä, joten nyt on hyvä hetki arvioida sähköisen liiketoiminnan trendit…
Perinteiseen tyyliin päätimme vielä kurkata menneeseen vuoteen ja katsoa, mitkä aiheet ja teemat teitä ovat…
Sofokus kasvoi 80% Konserniksi kasvanut digitaalisen liiketoiminnan ohjelmistoyritys Sofokus kasvoi viimeisen vuoden aikana lähes 80%….
Mobiililaitteiden nettikäyttö on viime vuosina kasvanut huimasti. Samalla myös verkkosivustoista on tehty yhä monipuolisempia. Vaikka…
Sofokuksen kuusihenkinen WordPress tiimi osallistui viime viikolla Helsingissä järjestettyyn WordCamp Finland tapahtumaan. WordCampin tarkoituksena on…
Vaikka vuosi 2016 ja sen mukana tuomat uudet tuulet ovat aivan kulman takana, halusin vielä…
Vuosi 2015 on kulkemassa loppua kohden ja katseet alkavat kääntyä kohti vuotta 2016. Sopiva hetki…
Kasvu Open on kansanliike, joka tuo kasvun kaikkien ulottuville. Se valjastaa maan parhaat asiantuntijat, näkemyksellisimmät sijoittajat ja kokeneimmat…
Varsinais-Suomen Yrittäjien päätapahtumaa juhlittiin 13.10.2014 Turun Logomossa. Paikalla oli lähes 700 henkilöä ja tunnelma oli juhlava mutta…
Vuosi 2013 on pulkassa, joten on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mihin suunnata energiansa vuonna 2014. Tervetuloa…