Vastuullisuus Sofokuksella

Kestävämpää digiliiketoimintaa rakentamassa

Ydinarvojamme ovat ihmisiin keskittyminen, oppiminen, rohkeus, arvon luominen ja luottamus. Vaikka nämä arvot ohjaavat päivittäistä toimintaamme ja valintojamme, olisi liian yksinkertaista väittää, että tekisimme kestäviä ja sosiaalisesti vastuullisia valintoja automaattisesti. Niinpä olemme laatineet itsellemme selkeät toimintaperiaatteet, joiden takana voimme seistä ja joista voimme olla ylpeitä.

Sofokus = sen ihmiset

  • Työllistämme nelisenkymmentä fiksua ja sydämellistä huippuammattilaista, jotka puolestaan vauhdittavat satojen kumppanien liiketoimintaa.
  • Ylläpidämme henkilöstömme tasa-arvoisuutta käyttämällä englantia työkielenä ja järjestämällä tapahtumat etäosallistujille sopiviksi. Olemme myös luopuneet perinteisistä johtoryhmistä ja järjestämme sen sijaan koko henkilöstölle avoimia kuukausittaisia ”The Expendables” -kokouksia.
  • Edistämme henkilöstön diversiteettiä palkkaamalla kaiken ikäisiä ja taustaisia osaajia. Sukupuoli, ikä tai aiemmat tittelit eivät ole esteinä, kun haluamme ihmistemme kehittävän itseään ja ylittävän itsensä.
  • Tuemme sofokuslaisten työn ja vapaa-ajan tasapainoa mm. tarjoamalla kaikille ylimääräisen palkallisen lomaviikon, maksuttomia mielenterveyttä edistäviä keskustelupaketteja sekä poikkeuksellisen laajat liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut.

Lupauksemme työntekijöillemme on Better Monday®

  • Better Monday® on kokonaisvaltaisen organismin ohjauksen ja hyvinvoinnin malli, jonka kehitimme itsellemme paikkaamaan olemassa olevien organisoitumisen, johtamisen ja henkilökunnan hyvinvoinnista huolehtimisen mallien puutteita.
  • Uskomme, että modernit yritykset tulisi nähdä elävinä ja hengittävinä organismeina keinotekoisten, hitaiden ja hierarkkisten organisaatioiden sijasta. Emme haluakaan omia Better Mondayta® itsellemme, vaan suosittelemme mallia lämpimästi kaikille.
  • Jaamme mallistamme tietoa mm. kansainvälisen Better Monday -podcastin kautta. Jatkossa tahtomme on laajentaa hyvinvoinnin näkökulmaa edelleen. Pysy siis kuulolla!

Teemme kaikkemme ollaksemme asiakkaillemme luotettava ja vastuullinen palveluntarjoaja

  • Haluamme edistää kestävämpää ja onnellisempaa maailmaa digitaalisten tuotteiden, palveluiden ja innovaatioiden kautta. Siksi meille on todella tärkeää varmistaa ennen yhteistyöhön ryhtymistä, että meidän ja asiakkaidemme arvot kohtaavat.
  • Toimimme aina määrättyjen lakien mukaan. Olemme ajan tasalla kaikista alaamme koskevista lakimuutoksista sekä sopimuksista, ja toimintamme perustuu näiden ohjeistusten noudattamiseen.
  • Käsittelemme asiakas- ja henkilötietoja luottamuksellisesti.
  • Turvaamme kaiken käsittelemämme tiedon parhain mahdollisin tavoin, ja oma tietoturvatiimimme kehittää prosesseja jatkuvasti.
  • Kieltäydymme lahjonnasta ja kartamme eturistiriitatilanteet. Kannustamme reiluun kilpailuun emmekä käytä hyväksemme sisäpiiritietoja.

Haluamme vaikuttaa positiivisesti myös yhteiskuntaan

  • Tuemme suomalaisen talouden elinvoimaisuutta sijoittamalla digitaalisiin startupeihin tytäryhtiömme Sofokus Venturesin kautta.
  • Sofokus Venturesin yksi ensimmäisistä työntekijöistä oli Turo Numminen, joka on lisäksi Suomen Nuori Yrittäjyys -yhdistyksen edustaja. Yhdistys tarjoaa kouluille työkaluja ja ohjelmia nuorten työelämätaitojen, taloudenhallinnan ja yrittäjyystaitojen opetukseen.   
  • Puhumme yrittäjyydestä, vastuullisesta johtajuudesta ja työelämän tasapainosta sekä omissa kanavissamme että mediahaastatteluissa ja vierasfoorumeissa.
  • Teemme tiivistä yhteistyötä opiskelijayhdistysten ja useiden oppilaitosten kanssa.
  • Rohkaisemme IT-alalle myös muita osaajia taustasta ja koulutuksesta riippumatta. Tiimissämme työskentelee useita alanvaihtajia, jotka jakavat mielellään uratarinaansa omissa kanavissamme ja vierasfoorumeissa.
  • Kannustamme työntekijöitämme olemaan aloitteellisia pienistäkin vastuullisuusteoista. Työntekijöidemme toiveesta olemme esimerkiksi ryhtyneet luovuttamaan säännöllisesti verta sekä alkaneet lahjoittamaan yrityslahjabudjettimme hyväntekeväisyyteen.

Tietoteknologia-alan yrityksenä ympäristökuormituksemme on pienehkö

  • Asiakkaidemme ja sijoitusyritystemme kautta maailmaan jättämämme kädenjälki on huomattavasti välitöntä hiilijalanjälkeämme suurempi. Autamme esimerkiksi asiakastamme Nordic Green Energyä edistämään uusiutuvan energian käyttöä kotitalouksissa ja yrityksissä, ja sijoitusyhtiömme Emabler luo kestävämpää tulevaisuutta kehittämällä sähköautojen latauspisteitä.
  • Liiketoiminnassamme eniten energiaa vie asiakkaidemme ratkaisujen isännöinti. Sofokus on Google Cloud Platformin virallinen kumppani, ja asiakkaidemme tiedot ovat tallessa Haminassa. Google on sitoutunut käyttämään sataprosenttisesti uusiutuvaa energiaa ja ostaa tietokeskustensa sähkön paikallisilta uusiutuvan energian tuottajilta. Haminan tietokeskuksen merivesijäähdytinjärjestelmä on ensimmäinen laatuaan maailmassa.
  • Mahdollistamme sataprosenttisen etätyön, mikä vähentää osaltaan turhaa työmatkaliikennettä.
  • Kierrätämme vanhat laitteemme asianmukaisesti tai lahjoitamme ne eteenpäin.