Flextila

Flextila

Flextila on älykäs tilojen jakamiseen kehitetty alustatalouden ratkaisu, joka tuo yhteen lyhytaikaisesti tilaa tarvitsevat ja vajaakäyttöisten tilojen omistajat.

Idea tilojen jakamiseen tarkoitetun verkkopalvelun luomisesta syntyi vuonna 2013 ja vuoden 2014 loppuun mennessä palvelun ensimmäinen version oli julkaistu. Vuonna 2014 markkina ei kuitenkaan ollut vielä valmis ja ajatus tilojen lyhytaikaisesta vuokraamisesta verkkopalvelun kautta tuntui monelle vielä vieraalta.

Vasta kun Airbnb:n ja Uberin kaltaiset jakamistalouden jättiläiset tekivät toimintatapansa tutuksi suurelle yleisölle, aukesi tie myös Flextilan kaltaiselle toimijalle ja digitaalinen liiketoiminta lähti kasvuun.

Nyt vuonna 2018 toimintaa ja alustaa on laajennettu pelkkien toimisto- ja neuvottelutilojen vuokraamisesta, palvelemaan laajemmin kaikenlaisten tilojen omistajia ja vuokrattavana on nykyään muun muassa varastoja, parkkipaikkoja, saunoja, kerhotiloja ja mökkejä.

Asiakkaan palveleminen kaiken keskiössä

Flextila eroaa verkon tyypillisistä vapaita tiloja listaavista sivustoista siinä, että palvelun kautta asiakas ei ainoastaan löydä tarpeisiinsa istuvaa tilaa vaan myös varaa, maksaa ja vastaanottaa ohjeet aina ovenavaukseen asti. Toisin sanoen, Flextila ei ole vain välityspalvelu vaan aito tilaverkkokauppa.

Kaiken keskipisteenä on alusta saakka pidetty palvelun erilaisia käyttäjiä ja sitä, millaisen kokemuksen he palvelua käyttäessään saavat.

Flextilan asiakas on oikeastaan kuka tai mikä tahansa taho, jolla on hallussaan vajaakäytöllä olevaa tilaa, jonka haluaisi tehokkaampaan käyttöön. Yksi kasvussa oleva asiakaskunta on taloyhtiöt, joilla on vuokrattavana monipuolisesti tiloja, kuten kerho- ja saunatilat.

“Asiakkaamme jakautuvat kahteen ryhmään, tilaa tarvitseviin ja tilan omistajiin. Tyypillinen esimerkki on pienyrittäjä, joka tarvitsee tilan palaverille. Kun tilalle on tarve vain muutamaksi tunniksi tai päiväksi, ei kuukauden vuokrasopimus ole kovinkaan tehokas vaihtoehto. Flextila on tehokas ja helppo ratkaisu. Puhumme tilojen verkkokaupasta”, Joustotoimisto Oy:n toimitusjohtaja Kivekäs kertoo.

Palvelu ratkaisee myös esimerkiksi erilaisten coworking- ja hub-tilojen ajanvaraukseen liittyvät ongelmat. Yritys voi ottaa Flextilan palvelun kuukausihinnalla käyttöön, eikä tarvetta yrityksen omalle järjestelmälle näin ollen enää ole.

Yhteistyö Sofokuksen kanssa

Yhteistyö Sofokuksen kanssa lähti virallisesti käyntiin vuonna 2016, jolloin koko alkuperäinen järjestelmä luotiin uudelleen. Flextila halusi isoillakin käyttäjämäärillä toimintavarman järjestelmän ja toimittajan, jolta löytyy tarvittava tekninen osaaminen ja kokemus vaativien kulunvalvonta- ja älylukkojärjestelmien integroimiseen sekä mahdollisuus skaalautua ja kasvaa yrityksen kehityksen mukana.

Paljon löytyy toimittajia, jotka pystyvät tekemään näyttävän näköisiä webbisivuja, mutta meille tärkeää oli se, että lisäksi tausta pitää olla kunnossa. Meidän ymmärrys oli, että te olette tehnyt vaativia integraatioita ja teillä on kyky skaalata bisnestä suuremmaksi meidän mukana”, Kivekäs toteaa.

Flextilan kokemuksen mukaan Sofokus tarjoaa ison softatalon edut pienen softatalon ketteryydellä. Asioita tehdään joustavasti, taustalla on järjestelmällinen tapa tehdä töitä, hommat hoituvat nopeasti ja ketterästi, eivätkä prosessit ole liian jäykkiä.

Sofokukselta löytyi myös maine menestyneiden projektien tekijänä, aiemmat referenssiasiakkaat vakuuttivat Flextilan Sofokuksen kyvystä skaalata toteuttamaansa palvelua Flextilan liiketoiminnan mukana.

Kun me kohdataan haaste, niin Sofokukselta tulee aina ratkaisu”, Kivekäs sanoo.

Kivekkään mukaan Sofokuksella on projektimainen ja ammattimainen ote. “Asiakkaan todellinen tarve ja ongelma halutaan ymmärtää ennen kuin mitään lähdetään tekemään. Sen jälkeen tehdään selkeä projektisuunnitelma ja etapit, joista selviää missä vaiheessa projekti menee ja kommunikointi asiakkaan suuntaan sujuu todella hyvin. Muutaman vuoden aikana Sofokus on vienyt näitä edelleen uudelle tasolle.”

Jatkuva kehittäminen

Kivekäs näkee, että mikään SaaS-palvelu ei voi jäädä polkemaan paikalleen vaan sitä täytyy jatkuvasti kehittää, muuten kilpailijat menevät ohi. Hän kokee, että Sofokukselta tulee tähän paljon ideoita ja Sofokus vastaa hyvin myös Flextilan asiakkailta tulleisiin tarpeisiin. Integraatiot toteutettiin muun muassa useiden lukkovalmistajien ja muiden tahojen kanssa. Integraatiot olivat vaativia, koska kukaan ei ole ennen tehnyt vastaavia. Sofokus teki ensimmäisenä kulunvalvonta- ja älylukkojärjestelmäintegraatioita, ennen nämä ovat olleet suljettuja järjestelmiä, nyt järjestelmä rakennettiin avoimeksi.

Palvelu on itsessään loistava ja se, että me voidaan luottaa teihin on tärkeää. Aina olette pystyneet ratkomaan meidän haasteet”, Pasi Kivekäs kiteyttää.

Millaisia tuloksia saatiin?

Sen jälkeen kun palvelu nykyisessä muodossaan julkaistiin vuonna 2016 Flextilan liikevaihto on tuplaantunut ja sivustovierailijoiden määrä on 10-kertaistunut.

Kävijämäärä on huikea hyppäys siitä, mistä lähdettiin liikkeelle. Flextilan tunnettuus on kasvanut, mutta vielä on paljon tahoja, jotka tekevät tilavuokrausta täysin manuaalisesti siten, että joku kirjoittaa varauksen ruutuvihkoon ja joku hakee avaimet jostain. Flextilalla riittää täällä Suomessa työsarkaa. Kivekäs totea, että “valmis tämä ei ole missään nimessä, vaan tätä pitää kehittää jatkuvasti”.

Asiakkaat ovat kehuneet palvelun helppokäyttöisyyttä, sillä palvelu toimii yhtä hyvin myös mobiilissa ilman erillistä applikaatiota ja Flextilan kannalta on tärkeää, että siihen on helppo rakentaa tulevaisuudessa uusia rajapintoja ja ominaisuuksia päälle.

Yrityksen liiketoiminta laajenee kovaa vauhtia, toimistohuoneista ja työpöydistä lähdettiin liikkeelle ja pari viikkoa sitten laajennettiin golf-simulaattoriin. Palvelulla lähtökohtaisesti varataan aikaa eli prosessimielessä se on ihan sama mitä palvelun kautta varataan, oli se sitten autonpesuhallia, työpöytää, parkkipaikkaa, saunaa tai mökkiä.

Me nähdään että tämä on ensisijaisesti alusta, jonka kautta voi jakaa tiloja kätevästi”, Kivekäs toteaa.