Muumimaailma on 1993 perustettu Tove Janssonin muumeista kertoviin satuihin ja tarinoihin perustuva teemapuisto lapsille ja lapsenmielisille. Muumimaailman toiminta perustuu ajatukseen tarjota aitoja kokemuksia koko perheelle. Asiakkaita ovat ennen kaikkea lapsiperheet.

Sähköinen Hattivatti yhdistää asiakkaan liiketoimintaan

Digitaalisen polkunsa varrella Muumimaailma koki haastavaksi puutteen suorasta asiakaskontaktista. Markkinoinnin keskittyessä massaviestintään, yhteys yksittäiseen asiakkaaseen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tätä haastetta Muumimaailma on lähtenyt ratkaisemaan digitaalisin keinoin.

Muumimaailma yritti myydä lippuja verkossa jo ennen Sofokuksen luomaa lippukauppaa, mutta aikaisemmissa versioissa alustat koettiin liian haastavaksi käyttäjille. Muumimaailma halusikin luoda järjestelmän, joka oli sekä kustannustehokas organisaatiolle että helppokäyttöinen asiakkaalle. Mallia kutsutaan nimellä “Sähköinen Hattivatti” ja sitä on kehitetty yhteistyössä viime vuodet. Suurin harppaus mallin muuttumisessa todellisuuteen on ollut oman lippukaupan perustaminen, jonka kautta ollaan pystytty ensi kertaa luomaan suora yhteys asiakkaaseen. Vaikka yhteys tässä vaiheessa on vain sähköpostiosoite, luo se mahdollisuuden kommunikoinnille ostotapahtuman jälkeen.

Oman kaupan edut

Kuten aina matka onnistumiseen on ollut haastava. Muumimaailma on alusta asti pyrkinyt tarjoamaan palveluita käyttäville asiakkailleen erinomaisen käyttökokemuksen. Helppous ja yksinkertaisuus ovat olleet suunnittelun keskipisteessä.

Muumimaailmalla oli vakaa usko siihen, että asiakkaat ostavat mielellään lippunsa etukäteen helppokäyttöisestä verkkopalvelusta. Organisaatio uskoi myös siihen, että brändin laaja tunnettuus houkuttelisi asiakkaat lippuostoksille Muumimaailman omille sivuille.

Aiemmista lipunmyyntiyrityksistä opittiin se, että oman sivuston ulkopuoliset toimittajat eivät ole oikea ratkaisu. Nämä kokemukset yhdistettynä sivuston korkeaan kävijämäärään johtivat päätökseen kehittää oma lippukauppa. Asiakkaat ovat löytäneet Muumimaailman lippukaupan jopa odotettua paremmin ja tällä hetkellä yli puolet lipuista ostetaan sen kautta.

“Emme aluksi itsekään uskoneet siihen määrään, jota olemme nyt viime vuosina myyneet verkkokaupan kautta”, Jarkko Kuitunen, hallintojohtaja kertoo.

Miksi Sofokus?

Syy sille, miksi Muumimaailma valitsi Sofokuksen oli kemioiden välitön kohtaaminen. Sofokus osoitti alusta alkaen selkeän ymmärryksen Muumimaailman liiketoiminnallisia tavoitteita kohtaan. Kaikki ratkaisut tehtiin prosessin aikana yhteisymmärryksessä ja niistä kommunikoitiin selkeästi. Projektiin liittyvissä keskusteluissa tuotiin esille konkreettisia ratkaisuja, joka sai Muumimaailman valitsemaan Sofokuksen lippukauppansa kehittäjäksi, ilman että muita toimittajia edes harkittiin.

Lippukauppa on ollut käytössä jo useamman vuoden ja se on koko elinkaarensa ajan toiminut hyvin. Matkan varrella ei ole ollut suurempia muutostarpeita ja se on soveltunut Muumimaailman tarpeisiin erinomaisesti.

“Tulokset puhuvat puolestaan”, kertoo Jarkko Kuitunen, hallintojohtaja.

Toteutus

Sofokus rakensi Muumimaailmalle täysin räätälöidyn lippukaupan osaksi yrityksen omaa verkkopalvelua. Lippukaupan kautta Muumimaailma on sekä myynyt pääsylippuja että välittänyt vapaalippuja  ja yhteistyökumppaneille tarkoitettuja lippuja.

Lippukaupan suunnitteluvaiheessa Muumimaailmalla oli tahtotila, että ennakkolipunmyynti kattaisi 80% kaikesta lipunmyynnistä. Kun lippukauppa ensimmäisen kerran lanseerattiin, ennakkomyynti oli n. 1000 lippua vuodessa. Uuden kaupan tavoitteeksi asetettiin ensimmäiselle vuodelle 10000 lippua. Myynti ylitti odotukset ja lippuja myytiin lopulta 25000 kpl, huolimatta siitä, että lippukauppaa ei vielä tässä vaiheessa markkinoitu. Määrä on kasvanut joka vuosi ja 2018 kauden lipuista jo yli puolet myytiin Sofokuksen rakentaman lippukaupan kautta.

+150%  ensimmäisen vuoden myyntitavoitteesta

Vuonna 2018 50% lipuista myydään verkkokaupan kautta

Positiivinen kokemus

Muumimaailma yllättyi erityisesti siitä, miten nopeasti kaupan ensimmäinen versio saatiin julkaistua. Vuosien varrella muutokset on aina toteutettu ripeästi ja niihin liittyvissä suunnittelupalavereissa on aina ollut paikalla juuri siihen tehtävään oikeat henkilöt. Työote on ollut kaikissa vaiheissa ammattitaitoista ja tuote huippuluokkaa. Kaikki järjestelmän puutteet ja tarvittavat muutokset on saatu ratkaistua ja sitä kautta järjestelmää on saatu kehitettyä palvelemaan käyttötarkoitustaan entistäkin paremmin.

Miten Muumimaailman tarina jatkuu?

Muumimaailman “Sähköinen Hattivatti”-malli tulee kehittymään edelleen, joka näkyy lopulta erilaisten palveluiden integrointina selkeämmin osaksi asiakaskokemusta. Tavoitteena on parantaa asiakkaan asiakkuudesta saamaa hyötyä ja kokemus tulee kasvamaan entisestään. Osana jatkokehitystä on oman mobiilisovelluksen kehittäminen, verkkokauppa sekä asiakaspalvelutilanteen ja -elämyksen kehittäminen. Muumimaailman tavoite on kehittää näitä kaikkia yhdessä niin, että asiakas saa digitaalisuudesta omalle kokemukselleen selkeää hyötyä ja helppoutta.