Aina silloin tällöin tulee vastaan kysymys “mitä te tarkalleen ottaen oikein teette?” Perusvastaus on, että “edistämme organisaation toimintaa sähköisten ratkaisujen avulla”.

Vastaus on kuitenkin vähintäänkin ympäripyöreä, joten se vaatii tarkentamista. Siispä selvennetään asiaa.

Mikä on verkkopalvelu? Miten se poikkeaa muista ohjelmistoista?

Meidän pelikenttämme on verkko- ja mobiilipalveluissa. Keskitymme ohjelmistoihin, emme tietokonelaitteisiin.

Verkko- ja mobiiliratkaisut ovat nekin vielä hurjan laaja kenttä. Kuten olen aiemmin blogannut kentälle mahtuu mainostoimistoja, digimediatoimijoita, puhtaita ohjelmistotaloja ja niin edelleen. Jokainen näistä toimijoista lähestyy asiaa omasta näkökulmastaan, vaikka kaikki ovatkin jotakuinkin samalla pelikentällä (voivat tuottaa palvelun, joka on käytettävissä internet-selaimella tai mobiililaitteella).

Meidän lähestymiskulmamme verkkopalveluihin on mitattava hyöty.

Hyöty voi olla vaikkapa liikevaihdon kasvu tai toiminnan tehostaminen. Me emme ensisijaisesti pyri pönkittämään brändiä tai tuottamaan kotisivuja liukuhihnalta.

Jotta voisit ulosmitata verkkopalvelustasi hyödyt täysimääräisesti, sinulla pitäisi olla kirkas käsitys, miksi palvelu on ylipäätään olemassa. Haluatko tarjota toimittajillesi helpomman tavan tilata tuotteitasi? Haluatko hankkia lisää asiakasyhteydenottoja verkkosivujesi kautta? Tai onko sinulla kenties tavoitteena avata kokonaan uusi bisnes uudenlaisen verkkopalvelun avulla?

Näissä asioissa me voimme auttaa sinua.

Me emme siis tyydy tehtävänantoon “tehkää meille uudet kivat nettisivut”. Haluamme ymmärtää, miksi palvelu halutaan uudistaa, kenelle se pitäisi suunnata ja miten voidaan todentaa, että ylsimme tavoitteisiin.

Jos haluat palvelun, joka on käytettävissä mistä vain ja milloin vain, tarvitset verkkoselainpohjaisen palvelun. Jos haluat mitattavaa hyötyä palvelusta, valitse toimittaja, joka keskittyy tähän.

Sofokuksen tapa toimia

Kuten edellä totesin, me lähestymme ongelmaa liiketoimintalähtöisesti ja selvitämme taustat, jotta ymmärtäisimme kenelle, mitä ja miksi. Tämä lähestysmistapa on opettanut meille paljon erilaisista liiketoiminta-alueista. Olemme myös oppineet olemaan vierastamatta monimutkaisempiakin IT-ympäristöjä.

Samalla se on pakottanut meidät valitsemaan työkalut (ohjelmistot, alustat) ja työtavat (ohjelmistokielet) kulloisenkin tarpeen mukaisesti.

Eihän kukaan remonttiakaan niin aloita, että ottaa sahan ensin käteensä  ja alkaa sitten miettiä, miten sillä olisi helpointa hakata nauloja seinään.

Kuitenkin verkkoprojekteissa tätä tapahtuu jatkuvasti!

Joskus kuulee, että valitaan ensin teknologia-alusta (“tuttu kehui, että alusta X on tosi hyvä”) ja sitten ruvetaan sovittamaan tavoitteita siihen. Tämä on harvoin optimaalinen lähestymistapa ja saattaa johtaa siihen, että 1-3 vuoden sisällä huomataan, että valittu alusta ei enää mukaudukaan tarpeisiin.

Pyrimme aina siihen, että valittu teknologiaratkaisu olisi laajennettavissa jatkossakin. Onneksi harvoin (jos koskaan) on olemassa vain yksi sopiva vaihtoehto. Silti valinta kannattaa tehdä huolella, koska kehitykseen investoidaan usein merkittävästi koko elinkaaren aikana.

Työtavastamme johtuen olemme keskittyneet vaativiin projekteihin. Jätämme suosiolla liukuhihnatoteutukset muille toimijoille.

Sytymme toden teolla, jos sinulla on monimutkainen IT-ympäristö ja epäselvä kuva siitä miten liiketoimintaongelmasi pitäisi ratkaista.

Tiivistäen: Me otamme verkkopalvelusuunnittelun vakavasti. 😉

Jokainen tekemämme projekti on käyntikorttimme. Se pakottaa meidät pyrkimään aina ensiluokkaiseen lopputulokseen.

Mieti miksi olet tilaamassa verkkoprojektia. Miten mittaat, onnistuiko projekti? Jos mahdollista, anna mieluummin ammattilaisen valita teknologia-alusta ja työtavat. Remonttimieheltäkään harvoin vaaditaan tietyn merkkisen poran käyttöä.

Mihin osaamisalueisiin keskitymme?

Mikä on paras järjestelmä?”. Helppo kysymys! Se on ehdottomasti päänuppi. 🙂

Projektin tärkeimmät päätökset vaativat pähkäilyä ja tiivistä dialogia asiakkaan kanssa. Loppu on pitkälti sopivia teknologiavalintoja ja sujuvaa ohjelmointia.

Tärkein osaamisemme on tunnistaa polttava ongelma ja johtaa siitä liiketoimintaa tukevat tavoitteet projektille. Tämä on käytännössä sähköisen liiketoiminnan konsultaatiota.

Jotta lopputulos olisi hyvä, tarvitaan jatkoksi korkeatasoista ohjelmistosuunnittelua. Tämä ei vielä riitä, vaan pitää ymmärtää verkkopalveluiden rakentamiseen liittyvät erikoispiirteet.

Esimerkiksi selainyhteensopivuuden varmistaminen on kaikkea muuta kuin suoraviivainen asia. Vai oletko eri mieltä? Syötä kotisivusi tähän palveluun ja katso miltä se näyttää eri selainten silmin. Tulos saattaa yllättää. 🙂

Käyttöliittymän rakentaminen on muutenkin yhä haastavampaa puuhaa. Mukautuva suunnittelu (responsive design) on nykyisin yksi ammattimaisen ja ajantasaisen verkkopalvelun merkki. Asiakkaana sinun kannattaa vaatia toimittajaltasi kykyä toimittaa mobiiliyhteensopivia verkkopalveluita.

Koska olemme rutinoituneita hyppäämään täysin uusiin IT-ympäristöihin, on meille kerääntynyt osaamista monimutkaisten järjestelmäkokonaisuuksien viidakosta. Integrointi ei ole meille kirosana, vaan avain syvältä toimintaa tukevien verkkopalveluiden toteuttamiseen.

Ohjelmistokehitys on yksi avainkompetensseistamme. Ohjelmistosuunnittelijamme ovat saaneet alan korkeakoulutuksen ja pystyvät rakentamaan järjestelmän tarvittaessa nollasta. Hyödynnämme toki alustoja ja tuotteita niin paljon kuin mahdollista, mutta joskus on järkevintä toteuttaa suurin osa koodista itse. Erityisesti liiketoiminnan pohjana olevan verkkopalvelun osalta tilanne on useimmiten näin.

Koska olemme tehneet useita toteutuksia nollista, meille on kehittynyt edellytykset auditoida kenen tahansa tuottama verkkopalvelu. Olemme itse asiassa tuotteistaneet tämän palveluksi: Verkkopalvelun katsastus.

Usein asiakas itse tiedostaa, että jotain on pielessä (alusta ei veny, sitä ei ole dokumentoitu kunnolla, toimittaja on lopettanut järjestelmän tukemisen tms.), mutta ongelman tunnistaminen ei välttämättä ole helppoa. Me avaamme verkkopalvelusi konepellin ja kerromme miten kannattaisi edetä. Tarvittaessa käärimme hihamme ja jatkamme palvelusi kehitystä.

Liukuhihnatoteutuksilla tuetaan bisnestä harvoin hyvin. Selvitä toimittajaltasi, mikä on monimutkaisin heidän itse ohjelmoimansa järjestelmä. Jos kaikki toteutukset on tehty jonkin valmiin tuotteen päälle, voi osaaminen olla suppeaa.

Koko talon itse rakentaneella timpurilla on takuulla parempi käsitys talonrakentamisesta kuin pelkkää pikkuremppaa paiskineella reiskalla.

Millaisia verkkopalveluja Sofokus on tehnyt?

Koska esimerkit saattavat valaista asiaa enemmän, niin tässä muutama esimerkki toteuttamistamme verkkopalveluista.

Vaativat verkkokaupat

  • kalastamo.com – Monikauppiaskonseptin mukainen Magento-verkkokauppa, jossa mm. ansaintamalli, logistiikka ja maksuvälitys on viilattu konseptiin sopivaksi.
  • kauppahalli24.fi – Lähiruokaa kotiovellesi ilman turhia välikäsiä. Helppoa, halpaa ja nopeaa! Monikauppiasverkkokauppa, responsiivinen toteutus ja useita integraatioita taustajärjestelmiin. B2C ja B2B verkkokauppa.
  • cailap.fi – Sisältövetoinen B2C verkkokauppa. Magento, johon on integroitu mm. WordPress ja Digia Enterprise ERP.

Markkinapaikat / kohtaamisportaalit (nykyajan “yrityshakemistot”)

  • shipsu.com – Portaali, joka yhdistää risteilyvarustamot ja tavaratoimittajat globaalisti omalla niche-sektorillaan. Palvelun voi mieltää myös B2B verkkokaupaksi. Responsiivinen toteutus.
  • keikkatori.fi – Palvelu, jossa Varsinais-Suomalaiset yritykset ja kotitalousvähennyskelpoisten palveluiden toimittajia etsivät henkilöt kohtaavat. Responsiivinen toteutus.

Räätälöidyt verkkosovellukset / Uusi liiketoiminta

  • OneMindDogs -palvelu. Pilvimallinen (SaaS) palvelu, jolla tarjotaan Agility-opetusvideoita ja blogeja erilaisin palvelupaketein (ilmaiset ja maksulliset paketit).
  • Confienta paikannuspalvelu. Paikannuslaitteita (mm. turvaranneke) tukeva pilvimallinen, henkilöpaikannuspalvelu.
  • Eniro sponsored links -palvelu. Järjestelmä, jolla voidaan suorittaa kohdennettua mainontaa verkkopalveluista (vrt. Google Adwords). >400 000 mainospyyntöä per tunti.

Intranetit ja ekstranetit

  • nousu.org – Nordealaisten omalle ammattiliitolle tehty verkkopalvelukokonaisuus. Yli 7000 käyttäjää.
  • heirol.fi – Tunnetun keittiövälineyrityksen toimittajille rakennettu järjestelmä. Integroitu Visma Novaan.

Portaalit

  • kokoustilat.fi – Suomen kaikki kokoustilat yhdestä portaalista. Yli 1000 kokoustilaa.
  • hankinta-asiamies.fi – Hankintayksiköt ja yritykset yhdistävä palvelu. Yli 1000 yritystä ja 100 hankintayksikköä. Integrointi mm. HILMA:aan.

Laajat verkkosivustot

  • snoobi.fi – Fonectan alla toimiva Snoobi auttaa yrityksiä menestymään tiedon avulla. Monikielinen ja responsiivinen verkkosivusto WordPressin päälle.
  • kontram.fi – Kansainväliseen Indutrade-konserniin kuuluva automaation- ja mittaustekniikan asiantuntija. Yhteydenottojen määrä 5-kertaistui sivu-uudistuksen myötä.
  • ilkka.fi – Mediatalon mittava verkkosivuudistus. Polopoly-pohjainen toteutus.

Kaikkia toteutuksia yhdistää haasteellisuus ja mukautus toiminnan vaatimuksiin. Yksikään näistä palveluista ei syntyisi kotisivukoneilla tai pilviverkkokaupoilla.

Yhteistyö on voimaa!

Lopuksi on hyvä korostaa sitä, että yksin emme millään pärjäisi. Toimintaa tukevan verkkopalvelukokonaisuuden suunnittelu, toteutus ja digitaalinen markkinointi vaatii erikoistuneita kumppaneita. Meillä onkin ilo ja kunnia työskennellä alan huippujen kanssa.

Verkkopalveluita rakennettaessa otamme kuitenkin koko homman harteillemme. Me huolehdimme siitä, että sopiva poppoo saadaan kasaan ja valvomme kokonaisprojektin.

Siinäpä se pähkinänkuoressa. 🙂

p.s. Tsekkaa myös etusivumme video toiminnastamme.