Digitalisaatio pojalta isälle

Digitalisaatio pojalta isälle

Jos pohdin tätä omasta näkökulmastani, voin todeta, että olen tottunut digitaalisen liiketoiminnan maailmaan. Olen Y-sukupolvea ja olen koko aikuisikäni tottunut käyttämään digitaalisia palveluja niin viihteessä, tiedonhankinnassa, opiskelussa, verkko-ostoksissa kuin myös viestinnässä. Olen ikään kuin tottunut tähän maailmaan, mutta vanhempi ikäpolvi on oppinut tähän maailmaan. Vastaavasti seuraava sukupolvi on jo luontaisesti kasvanut digimaailmaan. Digitalisaatio pojalta isälle – voiko tästä johtaa jotain?

Keskusteluissa yrityksen ylimmän johdon kanssa kuulee aika usein jopa oman ikäisiltä johtajilta, että digitalisaation hoitaa seuraava sukupolvi. Ensin en ollut uskoa korviani, mutta viimeksi sanoin keskustelukumppanilleni että – ei, tämä on juuri sinun vastuullasi. Sinulla on kokemusta, resursseja ja mandaatti johtaa – mitä vielä odotat? -Katri Harra-Salonen (CEO, Founder at Umbrella Strategic Advisory, UMB)

Digitalisaatio pojalta isälle – inspiroidu

Tästä inspiroituneena aloin pohtimaan digitalisaatiota ja siihen liittyvää asennoitumista. Omasta näkökulmastani katsottuna digitalisaatio on arkipäivää, siihen ei liity mitään kummallista. Ainut asia, joka pistää silmään on sen äärimmäinen esillenostaminen niin mediassa kuin myös IT-toimijoiden mainonnassa. Toisaalta, tämä ihmetyttää hyvällä tavalla ja näen asennemuutoksen: ”Viimeinkin voimme puhua asiasta käsitteenä, mihin nuoremmilla on paljon annettavaa.”

Mitä digitalisaatio on ja kuinka nuoret tähän liittyvät? Sanotaan, että digitalisaation luoma murros syntyy ylhäältä, alhaalta ja ympäriltä. Ruohonjuuritason innostuksen ymmärrän, mutta ylemmän portaan ahdistus on hyvinkin käsinkosketeltavaa ympäröivän median hypetyksen ansiosta.

Monessa yrityksessä suurin osa ylätason strategisista päätöksistä tehdään muutama vuosikymmen korkeammalla. Nuorempia toki kannustetaan luomaan ajatuksia ja toimintatapoja, mutta mikäli innostusta ei saada tartutettua ylemmälle tasolle minuutin hissipuheessa – idea jää vain kahvikeskusteluksi ilman konkretiaa.

Kiva idea, mutta ollaan aina tehty näin

On ymmärrettävää, että nuoremmalla ikäpolvella ei ole samantasoista bisnesymmärrystä ja laajemman kuvan hahmottamiskykyä kuin vuosia alalla toimineella. Nuorten ideat voivat olla tuulesta temmattuja, perusteettomia tai yksinkertaisesti vain naiveja. Ainoastaan ne ketkä osaavat argumentoida asiansa oikein, tulevat kuulluksi. Liian helposti käy niin, että seniorimpi henkilö toteaa viimeisenä pakokeinona: ”Kiva idea, mutta ollaan aina tehty näin”. Vaihtoehtona nuorella on tällöin hakata päätään seinään ja ehkä saada asiansa läpi, tyytyä kohtaloonsa tai siirtää tavaransa seuraavaan yritykseen.

Kärjistäen asia voi olla näin, ei toki kaikissa organisaatioissa. On olemassa useita päättäjiä, jotka ovat lähtökohtaisesti digitaalisesti valveutuneita. Nämä päättäjät ovat organisaatioiden digitalisaation vetureita, sillä he voivat vaikuttaa asioihin ylhäältäpäin peilaamalla omaan tietotaitoon. Tämän lisäksi on joukko päättäjiä, jotka eivät aivan ymmärrä mistä on kyse, mutta pyrkivät ymmärtämään vallankumousta parhaimpansa mukaan. Median valistuksen ja luottohenkilöiden turvin he luovat näkemyksen ja peilaavat tietoa omaan organisaatioonsa.

Mikäli nuorelta kysyy ohimennen ajatuksia, vastaus voi jäädä laihaksi. Mikäli nuori kutsutaan osaksi päätöksentekoa, osallistetaan laajemmin ja aidosti pyritään ymmärtämään hänen ajatuksia, voi tuloksena syntyä jotain aivan uutta.When you talk, you are only repeating what you already know. But if you listen, you may learn something new. -Dalai Lama

Lue lisää aiheesta