Sofokus - Di­gi­taa­li­sen lii­ke­toi­min­nan kump­pa­ni

Visuaalinen verkkosivu jämerällä teknisellä kivijalalla

Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1984 ja nyt vuonna 2016 on vuorossa 8. kilpailu. Mukaan odotetaan noin sataa kilpailijaa kaikista eri maanosista. Kilpailun taustavoimissa vaikuttavat Suomen tunnetuimmat tanssihenkilöt kuten Doris Laine, Kenneth Greve, Jorma Uotinen ja Minna Tervamäki.
Aasialaisten edustus on ollut viimeaikoina todella vahvaa ja ennakkoarvioiden mukaan aasialaisten kilpailumenestys tulee jatkumaan myös seuraavissa balettikilpailuissa. Sofokus sai kunnian toteuttaa Helsingin Kansainvälisen Balettikilpailun verkkouudistuksen. Visuaalisesti näyttävän verkkosivun julkaisujärjestelmäksi valittiin WordPress.

Sofokuksen ehdotuksessa oli eniten joustovaraa ja samalla myös kontrollointia matkan varrella – Asta Lindholm, Balettikilpailujen pääsihteeri.

Kulttuuria? Siis eikö Sofokus olekaan paatunut sähköisen liiketoiminnan erikoisosaaja jonka asiakkaina ovat yritykset kuten Kauppakeskus Goodman, Stora Enso tai Visma Duetto? Kyllä olemme mutta olemme paljon muutakin. Miten projekti siis eroaa kun tekkitalo tekee visuaaliset sivut? Katsotaanpas.
Visuaalisesti näyttävien verkkosivujen konseptoinnissa on tärkeää selvittää mitä asiakas pitää tärkeänä. Tämän jälkeen selvitetään mitä hän omasta mielestään tarvitsee ja mietitään mitä hän oikeasti tarvitsee. Miten tämä eroaa ammattimaisten tai virallisempien yrityssivujen konseptoinnista? Ei mitenkään. Visuaalisuus ja jämerä tekninen toteutus eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Hyvä tekninen toteutus voidaan (ja pitää) sovittaa myös visuaalisesti näyttävään sisältöön.

Tanssi on siitä ikävä laji että ulospano on hyvin visuaalista. Me tiedämme tarkalleen millaisia kuvia me haluamme näyttää ja materiaalia oli paljon valmiina. Kiltisti kuitenkin tottelimme kun meille kerrottiin että tietynlainen asettelu ei esimerkiksi toimi responsiivisuuden kannalta.

Mietitään vielä… Projekti etenee asiakkaan kanssa aluksi graafikon vetämänä. Graafikolla on tukenaan teknisen toteuttajan laatima suunnitelma jossa rautalankamallin lisäksi kerrotaan mitä graafisia elementtejä ja tiedostoja tarvitaan. Graafikko pyörittelee visuaalista suunnitelmaa asiakkaan kanssa ja tekee uusia leiskaehdotuksia sitä mukaa kun muutoksia kommentoidaan. Sillä aikaa verkkopalveluasiantuntija nostaa ympäristön pystyyn ja pohjustaa alustan työstökuntoon. Kun leiska on saatu valmiiksi, se toimitetaan tuotantoon ja sivuston ulkoasun tekninen työstäminen alkaa. Erilaista? Ei. Aitojen taiteilijoiden kuvamateriaali on vain aidompaa, asiakaspalaute yksityiskohtaisempaa ja visuaalinen kokonaisuus lopulta komeampaa.

Bisnesmaailman ajattelumallin mukaan tuominen oli meille hyvä juttu. Emme olisi ottaneet huomioon kuinka tärkeää on että meitä pystytään seuraamaan helposti sosiaalisessa mediassa tai että kävijä pystyy vaivattomasti tilaamaan uutiskirjeen. Me pidämme kyllä huolen siitä että visuaaliset elementit ovat juuri sellaiset kuin me haluamme.

Sivustoa koodataan ketterästi speksien mukaan ja demotaan asiakkaalle sovituin välein. Asiakas hyväksyy sprintin ja siirrytään seuraavaan. Tätä jatketaan kunnes sivusto on valmis julkaistavaksi. Sivuston analytiikka ja monitorointi polkaistaan käyntiin sekä sähköpostimarkkinointi konffataan kuntoon.

Loppu tuntui hektiseltä, kaikki ne päivitykset ja kysymykset… Viisaampaa olisi välttää julkaisupäivänä maanantaita ja perjantaita.

 Projektin päätteeksi internettiin pulpahtaa jälleen uudet verkkosivut, valmiina hakukoneiden indeksoitavaksi. Aivan kuten yrityssivustoprojektissakin.

 Nettisivut ovat kilpailujen viestinnän ydin koska yleisö ja kilpailijat tulevat kaikkialta maailmasta. Uusien sivujen avulla näytämme nyt siltä miltä haluammekin näyttää.

 
(Kuva Sakari Viika/Helsingin kansainvälinen balettikilpailu 2012.)

Otto Sunnari

Head of Ecosystems & Partner

Lue lisää aiheesta