Miten organisaatiosi voi oppia tuottamaan uusia palveluita ja liiketoimintakonsepteja nopeammin?

Aikaisemmin nopeus, ennakkoluulottomuus ja ketteryys olivat pääasiassa startuppien kilpailuetuja ja vahvuuksia. Näin ei enää ole. Viimeisen vuosikymmenen aikana myös isommat yritykset ovat lähteneet rakentamaan ketteriä toimintamalleja ja yrityskulttuuria, jotka tukevat jatkuvaa oppimista (sekä nopeammin oppimista). Liiketoiminnan kehittäminen tapahtuu kokeilujen, erehtymisten ja epäonnistumisesta oppimisen sekä pivotointien kautta. Korporaatiot tulevat olemaan seuraavan innovaatiovyöryn edelläkävijöitä – eivät startupit.

Iteratiivisesta uuden oppimisesta ja luovuudesta on tullut arkipäivää liiketoiminnan kehittämisessä – vauhdissa ei enää pysy mukana ilman niitä.

Olen kahdessa aikaisemmassa postauksessani kirjoittanut luovasta ja ketterästä liiketoimintaongelmien ratkaisemisesta sekä antanut esimerkkejä työkaluista ja metodeista, joita siihen voi käyttää. Työkaluja ja metodeja on yllin kyllin, mutta ne eivät yksinään tee sinusta liiketoiminnan kehittämisen supersankaria tai auta sinua onnistumaan.

Mikä sitten auttaa onnistumisessa?

On tärkeää oivaltaa, miten olemassaolevia työkaluja ja metodeja voi soveltaa oman organisaation kulttuuriin, miten uusien ideoiden kokeilu mahdollistetaan, ja miten mahdollinen epäonnistuminen vastaanotetaan organisaatiossa.

Ketterässä ja luovassa liiketoiminnan kehittämisessä onnistumiseen vaikuttaa niin yksilötason kuin organisaatiotason kypsyys ja kyvykkyys.

On myös hyvä muistaa, että kyseessä on enemmänkin prosessi kuin yksittäinen hanke. Väitänkin, että satunnaisilla ja pistemäisillä kokeiluilla ei ole suurta onnistumisen mahdollisuutta.

Yksilötasolla onnistumista edesauttaa:

Opi nopeammin: asenteella ja uskalluksella haastaa

Asenne ja uskallus haastaa
Uskalla haastaa ja kysyä miksi, miksi, miksi, miksi, miksi -kunnes saat vastauksen.

Opi nopeammin: uteliaisuudella ja isolla työkalupakilla

Uteliaisuus ja iso työkalupakki
Kopio, “varasta” ja räätälöi itsellesi sopiva työkalupakki. Kokeile kunnes löydät omasi.

Opi nopeammin: soveltamisen ja kiteyttämisen taidolla

Soveltamisen ja kiteyttämisen taito
Opettele valitsemaan ja soveltamaan eri työkaluja adhoc sekä kiteyttämään löydöksesi toimenpiteiksi.

Organisaatiotasolla onnistumista edesauttaa:

Opi nopeammin: poistamalla epäonnistumisen pelko

Epäonnistumisen pelon poistaminen
Yrityskulttuuri, jossa kokeileminen on sallittua. Toimintamalli on määritelty ja kaikkien tiedossa. “Innovation
framework”

Opi nopeammin: ajattelumallien tasapainolla

Ajattelumallien tasapaino
Organisaation ajattelumallien käytön tunnistaminen ongelmanratkaisun prosessissa. Divergoivan ja konvergoivan mallin balanssi.

Opi nopeammin: monimuotoisuuden arvostuksella

Monimuotoisuuden arvostus
“Erilaiset ja eri matkan kulkeneet ihmiset“ mahdollistavat innovatiivisemman lopputuleman.

Mitä nopeammin aloitat ketterämpien mallien kokeilemisen sitä parempi

Kehoitin viimeksi tarttumaan härkää sarvista ja aloittamaan ketterämpi kokeilu oppimisen nopeuttamiseksi, mutta ennen aloittamista on toki tärkeää ottaa tärkeimmät sidosryhmät ja päättäjät mukaan tekemiseen.

Suurella todennäköisyydellä ensimmäinen kokeilu ei tule onnistumaan ainakaan täydellisesti ja juuri siksi kaikkien on tulee ymmärtää ketterän oppimisen prosessi ja luonne. Kommunikoinnin merkitys kokeilukulttuurin rakentamisen onnistumisessa on todella suuri.

Aloita oppiminen, kokeileminen “low hanging fruitilla” eli helpolla ongelmalla, jossa onnistuminen on kaikkein todennäköisintä. Alussa tarvitaan onnistumisia. Älä siis aloita liian haastavalla pähkinällä, koska se voi vaikeuttaa ja hidastaa ketterän oppimisen jalkauttamista organisaatioosi.

Tsemppiä kokeiluihin ja tervetuloa nopean oppimisen kiehtovaan maailmaan!

Kun sinulle tulee mutkia vastaan, ota rohkeasti yhteyttä – voimme vaikka yhdessä pohtia, miten organisaatioosi saisi rakennettua kestävän pohjan ketterälle uusien asioiden luomiselle (innovation framework). Alla olevasta kalenterista voit varata myös suoraan ajan 30 minuutin tapaamiselle!


Tämä blogi on kolmas osa Jannen kirjoittamassa blogisarjassa:

  1. Ainoa tapa voittaa nykyaikaisessa liiketoiminnassa on oppia nopeammin kuin muut
  2. Luova ja ketterä liiketoimintaongelmien ratkaisu on tekemisen kautta oppimista
  3. Miten sinun organisaatio voi oppia tuottamaan uusia palveluita ja liiketoimintakonsepteja nopeammin?

Tilaa Sofokuksen uutiskirje, niin saat tietoa uusimmista blogijulkaisuista!