Google ja hakukoneoptimointi 2020

Googlen muutokset ja hakukoneoptimointi 2020

Googlen hakualgoritmi päättää mitä tietoa löydämme netistä. Kaikki muutokset hakutuloksessa ohjaavat ihmisten tietoja, mielipiteitä ja käyttäytymistä. Googlen hakutulokset muuttuvat sen mukaan, kun hakualgoritmia muutetaan. Nettisivujen ylläpitäjien pitää ottaa huomioon hakualgoritmien muutokset, jotta oma sisältö löytyy nyt ja tulevaisuudessa hakutulosten kärjestä.

Kolibri muutti googlettamisen keskustelevaksi

Yksi paljon keskustelua herättänyt hakualgoritmimuutos tapahtui vuoden 2013 syyskuussa. Hummingbird, suomeksi Kolibri, sai nimensä tarkkuudesta ja nopeudesta, johan kyseinen lintu kykenee lentäessään kukasta kukkaan. Hummingbirdin jälkeen Googlen haku otti paremmin huomioon hakijan tarkoituksen eikä enää keskittynyt niin paljoa yksittäisiin hakusanoihin.

Haku muuttui enemmän ”keskustelevaksi”, kun kaikki hakusanat otettiin paremmin huomioon, eikä pelkästään konemaisesti poimittu avainsanoja hakusanojen joukosta. Vaikka Hummingbird oli muutoksena suuri, se ei useimmissa tapauksissa vaikuttanut sivustojen hakukonenäkyvyyteen.

Google priorisoi mobiililaitteita

Googlella on jo vuosia tiedetty, että ihmisten hakukoneen käyttö on siirtymässä mobiililaitteisiin kuten puhelimiin. Vuosien 2015 ja 2016 puhelimien kanssa yhteensopivien sivustojen näkyvyyttä nostettiin kahteen otteeseen. Jotkut sivustojen ylläpitäjät eivät pystyneet muuttamaan vanhankantaisia sivujaan ja heidän kohdallaan hakukonenäkyvyys laski molempien päivitysten kohdalla.

Nykyään suurin osa sivustoista on rakennettu responsiivisiksi eli ne mukautuvat käytettävän laitteen ominaisuuksien mukaan. Google arvostaa, että sivustojen ylläpitäjät ajattelevat käyttökokemusta mahdollisimman monipuolisesti sekä sisällön että teknologian kannalta.

Haukka-päivitys hyökkäsi Opossumi-päivityksen kimppuun

Joskus työpaikoilla tehdään muutoksia, joita joudutaan myöhemmin perumaan. Näin kävi myös Googlella, kun syyskuussa 2017 julkaistu Hawk-päivitys nitisti osan aikaisemmin julkaistun Opossum-päivityksen tuomista muutoksista.

Opossum suodatti paikannimen sisältävistä hakutuloksista rankalla kädellä toimijoita, joilla oli esimerkiksi sama osoite, puhelinnumero tai verkkosivu. Tätä jouduttiin korjaamaan Hawk-päivityksellä, koska samassa osoitteessa voi toimia samankaltaisia yrityksiä, jotka esimerkiksi jakavat saman aulapalvelun puhelinnumeron.

Google korjasi alakohtaisesti terveyssivustojen näkyvyyttä

Vuoden 2018 loppupuolella monet terveyteen, lääkitykseen, hyvinvointiin ja terveisiin elämäntapoihin liittyvät sivustot kokivat järkytyksen. Google päätti muuttaa näiden sivujen hakukonenäkyvyyttä raskaalla kädellä.

Ehkä joku Googlen päättäjistä oli pettynyt viimeiseen ihmedieettiin, koska tämä Medic-päivitykseksi nimetty uudistus leikkasi jopa 30% tiettyjen sivustojen kävijöistä. Toisaalta Googlen toimintaa voi ajatella vastuullisena tekona, koska kaiken maailman käärmeöljyjen kauppaajien ei tarvitsekaan nousta hakutuloksissa kovin korkealle.

Google patoaa liikennettä omille sivuilleen

Googlen liikevaihto vuoden 2019 tammi-syyskuussa oli yhteensä noin 125 miljardia dollaria. Tällaisen mammuttiliiketoiminnan kasvattaminen ei ole helppoa. Googlen kaltainen jättiläinen tekee sen, mitä muutkin yritykset eli pitää asiakkaat yhä tiukemmin kiinni omissa palveluissaan.

Nykyään 34,4 prosenttia hauista pöytäkoneella päättyy Googlen hakutulossivulle, ilman että hakija klikkaa yhtään linkkiä hakutuloksesta. Mobiililaitteilla ”zero-click” prosentti on huimat 62,5. Google näyttää hakijalle tiedon omilla sivuillaan tekstinpätkänä/infolaatikkona ja tuottaa näin parempaa palvelua meille hakukoneen käyttäjille.

Toisaalta sivustojen ylläpitäjien asema tulee tukalammaksi. Miten voimme päästä omien sivujen kautta esille, jos Google patoaa liikenteen omille sivuilleen? Vaikka hakutulossivulla toimivien ”snippet” tekstinpätkien/infolaatikoiden yleistyminen vaikeuttaa tilannetta, niin aina on mahdollista päästä oman sisällön kanssa esille paraatipaikalle.

BERT:ti toi googlettamiseen kontekstin ymmärtämisen

Googlen hakualgoritmin BERT-päivitys tapahtui vuoden 2019 lopulla. Googlen omien sanojen mukaan kyseessä on yksi suurimmista edistysaskelista koko hakukoneen historiassa. BERT keskittyy kontekstin ymmärtämiseen oikean hakutuloksen esittämiseksi.

Googlen muutos tähtää hakukoneen toimintaan, jossa on inhimillisempi ote. Kun asioita ei irroteta niiden kontekstista, hakutulos vastaa paremmin hakijan tarkoitukseen. Jos et ole huomannut BERT-päivityksen tuomaa muutosta Googlessa, vika ei ole sinussa. Tällä hetkellä BERT:tiä käytetään enimmäkseen englanninkielisissä hauissa ja niissäkin vain 10%:ssa hauista.

Googlen muutokset ja hakukoneoptimointi 2020

Hakukoneoptimointi tulee jatkossakin olemaan ”peliä”, jossa samalla alalla toimivat sivustot tavoittelevat korkeinta asemaa hakutulossivuilla. Google muuttaa silloin tällöin pelin sääntöjä ja aiheuttaa päänvaivaa sivustojen ylläpitäjille. Vaikka tilanne elää, niin onneksi jotkut perusasiat ovat kuitenkin yhä voimassa:

  • Googlen muutosten myötä ohje ”Kirjoita sisältösi kävijälle, älä hakukoneelle” on vielä tärkeämpi tästä eteenpäin kuin se on ollut aikaisemmin. Kun Google muuttuu inhimillisempään suuntaan päivitysten kuten Hummingbird ja BERT myötä, niin ei ole enää tarvetta tuottaa konemaisesti optimoitua sisältöä.
  • Googlettajien haut ovat nykyään monisanaisempia ja usein kysymyksen muodossa esitettyjä. Kirjoita sisältöä sillä ajatuksella, että se vastaa monisanaisiin hakuihin tai kysymykseen.
  • Ota tavoitteeksi kirjoittaa niin hyvää sisältöä, että se nousee tekstinpätkänä/infolaatikkona Googlen hakutulossivuille, koska yhä suurempi osa kävijöistä jättää hakutuloksen kokonaan klikkaamatta.

Lue lisää aiheesta