podcast

Netflix antaa työntekijöilleen vapautta ja vastuuta

Sofokuksen oma Better Monday podcast on ollut olemassa jo seitsemän kuukauden ajan! Olen saanut podcastiin vieraakseni muun muassa Uberin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Monika Werthénin, Spotifyn director of engineering Marcin Floryanin ja futuristi-kirjailija Perttu Pölösen. Uusimmassa podcast-jaksossa haastattelin Bruce Wangia, joka aloitti muutama kuukausi sitten Netflixin director of engineerinä.

Brucea haastatellessani koronavirus oli pakottanut yritykset eripuolilla maailmaa poikkeusoloihin. Meillä toimistojen ovet olivat siinä kohtaa pysyneet kiinni jo muutaman viikon ja myös Bruce kertoi, että Netflix on siirtynyt etätyöskentelyyn. Minusta oli jännittävää kuulla, miten tilanne elää ja kehittyy Kaliforniassa, jossa Netflixin päämaja sijaitsee.

Kuuntele podcast

Koska tilanne on uusi myös Netflixille, sen työntekijöiden on täytynyt sopeutua uusiin olosuhteisiin nopeasti. Yhteisöllisyyttä on pidetty yllä muun muassa videopuheluin ja virtuaalisin kahvipöytäkeskusteluin, joissa vaihdetaan kuulumisia eritoten työasioiden ulkopuolelta. Kaikki yrittävät olla ymmärtäväisiä toisiaan kohtaan, sillä monella on työasioiden lisäksi hoidettavana myös kotiopetuksessa olevat lapset. Työntekijöitä kannustetaan tekemään poikkeusoloissa parhaansa, mutta myös huolehtimaan omasta ja läheistensä hyvinvoinnista.

Töihin Netflixille?

Kun Netflixin rekrytointikumppani otti Bruceen yhteyttä, Bruce työskenteli vielä toisen yrityksen palveluksessa. Hän ei ollut kuvitellut Netflixin kaltaisen ison organisaation olevan hänestä kiinnostunut, sillä hänen taustansa oli vahvasti start-up painotteinen. Tämä luulo osoittautui kuitenkin vääräksi, sillä todellisuudessa Netflix pitää start-up -kulttuuria ja -henkeä suuressa arvossa.

Monen haastattelukierroksen ja tulevan esimiehen tarjomana illallisen jälkeen Brucelle tarjottiin paikkaa ja hän aloitti Netflixin perehdytysjakson. Perehdytys oli intensiivinen, mutta samaan aikaan hyvin palkitseva. Brucen esimies heitti uuden työntekijänsä heti altaan syvään päähän, mutta toimi kaiken aikaa tukena taustalla.

Minkälainen on Netflixin organisaatiokulttuuri?

Koostaan huolimatta Netflix haluaa olla ja pysyä start-upina. Työntekijöitä kannustetaan innovatiivisuuteen ja siksi kaikki prosessit on ajettu minimiin. Ihmiset tulevat Netflixillä aina ennen prosesseja, mikä antaa työntekijöille mahdollisuuden niin sanotusti omistaa oma toimintansa. Päätökset tehdään yksilöinä ja tiimeinä, titteleistä riippumatta. Organisaatiokulttuurin tehtävä on vastaavasti toimia suunnannäyttäjänä ja osoittaa, minkälaisia päätöksiä olisi hyvä tehdä, jotta ne johtaisivat yrityksen menestykseen.

netflix
Better Monday podcastin vieraana Netflixin Bruce Wang

Mikä on ’keeper test’?

Netflix ja sen esimiehet odottavat työntekijöiltään paljon ja tavoitteet on asetettu korkealla. Samaan aikaan tukea saa kuitenkin aina tarvittaessa ja jokainen esimies haluaa nähdä oman tiiminsä onnistuvan.

Netflixin keeper testistä käydään usein keskustelua mediassa ja siitä ollaan montaa mieltä. Haastattelumme aikana Bruce kertoi itsekin aluksi pohtineensa asiaa ja miettineen, onko hänen paikkansa Netflixissä millään tavalla turvattu. Hän kuitenkin täsmensi, että keeper testin tarkoitus on pitää A-luokan pelaajat talossa ja mahdollistaa heidän ammatillinen kehittymisensä, kasvu läpinäkyvän palautteen avulla.

Keeper testin juju on siinä, että jokaisen esimiehen odotetaan tasaisin väliajoin arvioivan jokaisen tiiminsä jäsenen suoriutumista sillä perusteella, kuinka kovaa hän olisi valmis taistelemaan pitääkseen kyseisin työntekijän talossa. Ne, jotka eivät läpäise keeper testiä, saavat avokätisen irtisanomispaketin ja heidän tilalleen etsitään uusi, tehtävään paremmin sopiva henkilö.

Mikä Netflixin yrityskulttuurissa mättää?

Kuten jokaisella yrityksellä, myös Netflixillä on omat haasteensa. Kun nopeatempoisessa organisaatiossa työskentelee 7000 itseohjautuvaa työntekijää, on toiminnan tasalaatuisuuden varmistaminen haastavaa. Virheitä sattuu ja vaikka autonomia on päällisin puolin hyvä asia, luo se myös omat haasteensa yrityksen ja yksilöiden toiminnalle.

Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen Netflixillä

Haastattelussa Bruce mainitsi, että Netflixillä työskentely on todella intensiivistä silloin, kun töissä ollaan fyysisesti paikalla. Mutta kun työpäivä päättyy ja Bruce matkustaa yrityksen bussikuljetuksella takaisin kotiin, on tilanne täysin toinen. Netflix kannustaa ihmisiä viettämään aikaa perheen ja läheisten kanssa, sekä vetämään selkeän rajan työnteon ja vapaa-ajan välille.

Sähköpostin ’snooze’ toiminto on kaikilla käytössä eikä toimistolta löydy palveluita, jotka pitäisivät työntekijät toimistolla vielä työajan jälkeen. Tämä on Brucen mukaan paras tapa tukea ihmisten työn ja vapaa-ajan tasapainoa.

Brucen vinkit työn ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen

  1. Aseta itsellesi selkeät työnteon rajat. Viikonloput ovat levon kannalta tärkeitä!
  2. Sinä tunnet itsesi parhaiten, joten tee sitä, mikä toimii parhaiten sinulle.
  3. Aseta itsellesi tavoitteita ja panosta itseesi.

Mikä tekee Netflixistä muita paremman työnantajan?

Haastattelun lopuksi Bruce kertoi minulle, että Netflixillä parasta on mahdollisuus vaikuttaa. Jokaisella on valta tehdä itsenäisesti päätöksiä ja sitä kautta vaikuttaa Netflixin toimintaan. Brucen mukaan tämä on asia, joka tekee ihmisen onnelliseksi.

Raha, tittelit tai työsuhde-edut eivät tee sinua onnelliseksi. Vapaus vaikuttaa yrityksen toimintaan sen sijaan tekee.

Bruce Wang from Netflix

En voisi olla enempää samaa mieltä!


PSST! Myös podcastin uusista jaksoista tiedotetaan uutiskirjelistallamme 🧡

Milla Kallio

Chief Happiness Officer & Partner

Lue lisää aiheesta