Itseohjautuvuus puhuttaa ja mietityttää. Omaan korvaan sana ”itseohjautuvuus” on terminä jo hieman kulunut, sillä se hyppii verkkokalvoille päivittäin LinkedIniä ja uutisia selaillessa.

Niin kutsuttu työelämän muutos on pakottanut yritykset muokkaamaan organisaatiorakenteitaan ja painottamaan yrittäjämäistä toimintaa työpaikoilla. Työntekijöiltä vaaditaan itseohjautuvuutta eli taitoa jäsentää omaa aikaansa, työtehtäviään ja toimintaansa.

Jokaisen odotetaan kontrolloivan omaa työtään ja erityisesti asiantuntijatyössä kukaan ei enää ole kertomassa, miten omat työtehtävät pitäisi hoitaa. Työpaikat täyttyvät eräänlaisista pienyrittäjistä ja kun tähän lisätään vielä vahva työn imu, eli henkilön kokema innostus ja ilo omaa työtä kohtaan, saattaa itseohjautuvuudesta muodostua työuupumuksen alkusoitto.

Sopiiko itseohjautuvuus kaikille?

Useimmille mielestäni kyllä. Keltään ei kuitenkaan voida automaattisesti olettaa itseohjautuvuutta. Itseohjautuvuuteen voi oppia, mutta se täytyy tapahtua hallitusti, ettei kuormitus nouse liian suureksi. Jos työn raamit ja tavoitteet eivät ole selkeät, saattaa henkilö kärsiä riittämättömyyden tunteesta, kun työtä on liikaa, eikä sitä osata jäsentää taikka tarvittaessa pyytää apua. Tällöin ollaan vaarassa uupua.

Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse pärjätä yksin. Itseohjautuvuus ei tarkoita sitä, että ihmiset jätettäisiin heitteille, vaan tässä kohtaa mukaan astuu joukko-ohjautuvuus.

Joukko-ohjautuvuus on itseohjautuvuuden kehittyneempi muoto.

Itseohjautuvassa organisaatiossa tarvitaan joukko-ohjautuvuutta. Tämä tarkoittaa yhteisiä pelisääntöjä, tavoitteita ja päämääriä. Toisia autetaan ja kaveria tuetaan mäessä.

Joukko-ohjautuvuus myös varmistaa, että itseohjautuva organisaatio kulkee strategisesti oikeaan suuntaan.

Joukko-ohjautuva työkulttuuri taas vaatii uudenlaista johtamismallia. Mikromanageerausta ei kaivata, mutta tämä ei tarkoita sitä, että johtaminen olisi täysin menneen talven lumia. Johdon tehtävä on varmistaa, että yritykseen luodaan kristallin kirkkaat tavoitteet, jotta jokainen henkilö organisaatiossa tietää, mitä häneltä odotetaan. Näin syntyy psykologinen turvallisuuden tunne, joka mahdollistaa itseohjautuvuuden pienemmillä stressikertoimilla.

Tässä näen suoran yhteyden myös omaan työnkuvaani. En toimi perinteisessä HR-roolissa, vaan tehtäväni on muun muassa tunnustella ihmisten jaksamista ja auttaa heitä jäsentämään omaa työtään ja ajankäyttöään. Mielestäni tämän tyylinen coachaava eli palveleva johtaminen on se tekijä, joka siivittää yrityksen kasvua ja auttaa ihmisiä jaksamaan töissä stressaavista ajanjaksoista huolimatta.

Kun paikalla on joku, jonka puoleen voi kääntyä silloin, kun panta kiristää, on olo heti helpottuneempi. Tieto siitä, että joku kuuntelee ja on valmis auttamaan, saattaa jo yksinään riittää ja helpottamaan oloa.

Valta lisää vastuuta

Aukottomasta joukko-ohjautuvuuden ja palvelevan johtamisen kulttuurista huolimatta asiantuntijatyö on stressaavaa. Vaikka työpaikalla olisi kuinka hienot raamit ja pelisäännöt selvillä, on tietointensiivinen työ ajoittain kuormittavaa.

Ihmisillä on usein tapana vierittää syy omasta jaksamisesta ulkopuoliselle taholle, vaikka vastuu omasta työstä ja hyvinvoinnista on jokaisella itsellään. Hyvä itsetuntemus on kaiken perusta. Kun ihminen tuntee itsensä ja omat tapansa reagoida erilaisiin tilanteisiin, on hänellä mahdollisuus myös puuttua ajoissa, kun uupumisen merkkejä ilmenee.

Mitä nämä merkit sitten ovat?

Muisti pätkii – nimet ja sanat eivät muistu mieleen.
Uni ei palauta – uni ei meinaa tulla tai heräilet aamuyöstä miettimään työasioita.
Vapaa-aika kärsii – työt valuvat vapaa-ajan puolelle ja luet sähköposteja vielä iltamyöhään.
Saldorajat ylittyvät – plussatunteja kertyy jatkuvasti liikaa, etkä ehdi pitää niitä pois.
Olet aina käytettävissä – liika innostus ja velvollisuudentuntu saa sanomaan kyllä jokaiseen asiaan.
Niska- ja päänsäryt – hartiasi ovat niin jumissa, että ne aiheuttavat sinulle niska- ja päänsärkyä.
Töihin meno ahdistaa – vatsaa vääntää ja aamulla tekee mieli jäädä sänkyyn nukkumaan.
Saamattomuuden tuntu – puurrat pitkiä päiviä, mutta koet silti, ettet saa mitään aikaiseksi.
Tauot jäävät väliin – et enää osallistu yhteisille kahvitauoille tai lounaille.
Olet kärttyinen ja kireä – tiuskit läheisillesi ja pienetkin vastoinkäymiset ärsyttävät.

Tässä muutamia, mutta huomioithan, että ihminen on aina yksilö, eivätkä kaikki reagoi stressiin ja uupumukseen samalla tavalla.

Entä mitä tehdä, kun näitä hälytysmerkkejä ilmenee?

Pyydä apua – älä jää ongelmiesi kanssa yksin.
Puhu – joskus pelkästään se, että saa pukea ajatuksensa sanoiksi voi auttaa.

Näihin tunnelmiin päätän tämän tekstinpätkän ja toivotan kaikille oikein rentouttavaa ja stressivapaata joulua!