…mutta se ei tarkoita että meidän pitää lopettaa sen tekeminen. Totesi pragmaattinen Dave Thomas esityksensä alkuun.

Thomas on yksi alkuperäisistä Agile Manifeston kirjoittajista ja yksi pragmaattisen ohjelmistokehityksen & ketterän -kehityksen sanansaattajista. Jos et seuraa aktiivisesti “agile skeneä”, niin taustaksi pitää vielä mainita ehkä muutama asia.

Ketterän kehityksen taustaa

Agile Manifesto syntyi vuonna 2001. Osa pitää tätä nykymuotoisen ketterän kehittämisen syntyhetkenä. Seitsemäntoista ohjelmistokehityksen oman alan asiantuntijaa (extreme programming, SCRUM, DSDM, adaptative programming, crystal, feature-driven programming jne.) tapasivat keskustelemaan miten saada aikaan vaihtoehto dokumentaatiovetoiselle, “heavyweight” softakehityksen prosessille. Tästä seurauksena oli “The Agile Alliance”, joka edistää ketterän kehityksen osaamista maailmanlaajuisesti.

Agile Manifestoa pidetään edelleen tärkeänä ja tietyllä tapaa pyhänä. Milloin sinä olet nähnyt, että 17 oman alansa gurua ovat yhtä mieltä yhtään mistään? Pinnan alla kuitenkin kytee selvästi tällä hetkellä ja Agile Alliance saa runtua esimerkiksi liiallisesta kaupallisuudesta – tämän palautteen antamisen takana on useasti Thomas. Thomas muistuttaa Agile Alliancen toiminnan vaikuttavan yli 30 000 jäsenen toimintaan, ja pitää kyseisen voittoa tavoittelemattoman (non-profit) organisaation toimintaa liialliseen pelkoon verhottuna. Olemmekin nähneet viime vuosina myös muutaman uuden voittoa tavoittelemattoman järjestön syntymisen ketterän kehityksen sateenvarjon alle.

Onko Thomas sitten oikeassa?

Tavallaan allekirjoitan esityksen. Allekirjoitan sen, että ketteryydestä on tullut nomini, jolla yritetään myydä kirjoja, valmennusta, konferensseja jne. jne. Tieto lisää tuskaa ja pelko myy. Tähän kun yhdistetään kaikki uudet termit, roolit ja uudet tavat mitata ketterää softakehitystä, saa tämä kaikki minutkin kysymään useasti kysymyksen: onko tässä mitään käytännönläheisyyttä enää? Fakta on kuitenkin, että ketterä on sanana adjektiivi ei substantiivi. Silti kuulemme jargonia termien muodossa ja näemme hienoja dokumentteja kaiken maailman “epiceistä” ja “value streameistä”.

Onko Agilesta tullutkin oma toimialansa, jota johtavat dokumenttivetoiset toimijat? Paradoksi! Täten Thomasin kritiikki on helppo ymmärtää. Jargonin tuskaa helpottamaan olemme Sofokukselle pitänee yllä digitaalisen liiketoiminnan sanastoa. 

Ketterä kehitys vaatii meiltä ja sen kanssa toimivilta tahoilta jatkuvaa uudistumiskykyä ja hetkittäistä pysähtymistä. Ketteryys on itsessään helppoa kun muistaa seuraavan mantran:

  • Missä olen nyt tavoitteeseen nähden?
  • Teenpä nyt tässä ja heti jotain pientä tavoitteeseen pääsemiseksi
  • Sopeutan ymmärrykseni pohjautuen mitä juuri opin
  • Toistan kaiken alusta

Ketterä kehittäminen vai ketteryys?

Voidaanko puhua siis ketteryydestä (Agile vs. Agility) ketterän kehittämisen sijaan? Me kaikki omaamme hyviä arvoja, joten miksi emme laittaisi niitä praktiikaksi? Saa palautetta, tee, sopeudu ja toista. Oma kokemukseni on että edellä mainittu toimii yleensä huomattavasti paremmin kuin yksikään kehityspäivillä luotu strategia tuotteen tai palvelun konkretisoimiseksi. Jälkimmäisestä meistä monella on varmasti monenlaisia kokemuksia, ja silti niin edelleen useasti toimitaan.

Emme ehkä uskalla heittäytyä pelkän tuotevision varaan, ja luottaa tiimin ammattitaidon lisäksi ennen kaikkea itseemme sekä kohtaamaan muutos ilman sitä valmista toiminnallisuuslistaa, joka on luotu kontrollin tarpeessa. En tarkoita etteikö projektisuunnitelmia tai backlogeja ole hyvä olla – niitäkin tarvitaan. Haluan vain sanoa, että muista pitää pitkä tavoite mielessä, kun työstät tämän päivän asiaa – älä peilaa nykyhetkeä vuoden päähän.

Toivottavasti helpotin termiähkyä. Käydään lounaalla, jos aiheesta heräsi ajatuksia ja haluaisit vaihtaa niitä kanssani!