Hakulaari kuva

Case: Hakulaari

Hakulaari on Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n ja sen jäsenjärjestöjen verkkopalvelu, joka on suunnattu ennen kaikkea lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa työskenteleville ammattilaisille.

Helmikuussa 2013 aloitimme prosessin kilpailuttamalla eri toimijoita. Tarkoituksena ei ollut löytää vain halvinta ratkaisua, vaan halusimme tehdä yhteistyötä kokonaistaloudellisesti järkevimmän vaihtoehdon kanssa. Sofokus valikoitui kumppaniksemme, eikä vähiten siksi, että sofokuslaisista huokui aito kiinnostus projektiamme kohtaan. Myös Sofokuksen referenssit olivat mielestämme vakuuttavat, sanoo Hakulaari projektin koordinaattori Kirsi Broström.

Ennen uudistusta käytössä oli vanha valtakunnallinen tietokanta. Vanhaa tietokantaa käytettiin paljon, mutta se oli hyvin vaikeaselkoinen. Tietokanta oli päässyt pahasti vanhentumaan, eikä vastannut enää nykyaikaisiin tarpeisiin. Sitä kuitenkin käytettiin aktiivisesti, erityisesti Varsinais-Suomen alueella ja sen pohjalta päätettiin lähteä kehittämään uutta, parempaa hakupalvelua.
Hakulaari
Uuden hakupalvelun tarkoituksena oli tuoda jäsenjärjestöjen palvelut koostetusti esille. Ennen tiedot olivat hyvin hajanaisesti esillä, eikä kaikkea ollut tarjolla sähköisesti. Järjestömaailmassa on ollut tapana käyttää viestinnän välineenä paperisia palvelukarttoja. Maailman digitalisoituessa on luonnollista, että nämä tiedot löytyvät myös sähköisessä muodossa.
Nyt lasten, nuorten ja perheiden parissa työskentelevät ammattilaiset voivat löytää, aiemmin hajanaisesti esillä olleet tiedot, kootusti yhdestä palvelusta.

Minulla ei ole kuin hyvää sanottavaa Sofokuksesta. Missään vaiheessa meille ei tullut sellainen olo, että kyselisimme tyhmiä kysymyksiä. Viesti ja asenne mikä välittyi koko projektin ajan oli, että heihin voi olla yhteydessä missä tahansa asiassa. Arvostan valtavasti myös vinkkejä siitä, mitä kannattaa toteuttaa ja mitä ei. Tuollaisten tyyppien kanssa voisi lähteä tekemään hommia koska vain uudestaankin, sanoo Kirsi Broström yhteistyön sujuvuudesta Sofokuksen kanssa.

Hakulaari on Django alustan päälle rakennettu räätälöity hakupalveluratkaisu, johon kehitetty yksinkertainen sisällönhallintajärjestelmä sisältösivujen muokkaamiseen.
 
Tutustu Asiakkaat sivulla muihin toteutuksiimme.

Lauriina Holmström

Digital Business Consultant & Partner

Lue lisää aiheesta