Sofokus - Di­gi­taa­li­sen lii­ke­toi­min­nan kump­pa­ni

Rakas, sinusta on tullut Sofokuslainen.

Syksy toi Sofokukselle uusien tuulien lisäksi uusia työkavereita, kun Jukka, Johannes, Julia ja Kaisa liittyivät Turun toimiston joukkoihin. Tuore Sofokuslaisnelikko esittäytyy ja jakaa tunnelmiaan ensimmäisten viikkojen tiimoilta.  

Rakas, sinusta on tullut Sofokuslainen. Uudet työntekijämme Jukka, Johannes, Julia ja Kaisa.

Neljä uutta Sofokuslaista

Kukin uusista untuvikoista löysi tiensä Sofokukselle hyvin erilaista reittiä, mutta ainutlaatuinen kulttuuri ja tekemisen meininki olivat kaikille neljälle suurin vetovoimatekijä. On tosi hienoa, että koulutustaustalla tai nykyisellä osaamisprofiililla ei ole niin suurta merkitystä, vaan persoonalla ja porukkaan sopimisella on rekrytoinneissa suurempi painoarvo, Johannes täydentää. 

Jukka Grönroos – itseoppinut tietokonevelho

Front-end developerin rooliin pestattu Jukka oli asunut pidempiä jaksoja ulkomailla ja työskennellyt esimerkiksi itävaltalaisessa laskettelukeskuksessa sekä sveitsiläisessä hotellissa, kunnes veri alkoi vetää takaisin kotiseudulle uusien haasteiden pariin. Reissaaminen on kuitenkin aina Jukan sydäntä lähellä, minkä lisäksi hän nauttii vapaa-ajallaan lenkkeilystä ja kitaransoitosta. Jukka on alun perin koulutukseltaan restonomi, mutta koodaus ja ohjelmistokehitys alkoivat kiehtoa häntä matkailubisneksen ohella. Niinpä Jukkaa voi nimittää itseoppineeksi tietokonevelhoksi, joka on täydentänyt osaamistaan avoimen yliopiston kursseilla.  

Johannes Luukkonen – muistitikun johdattelema moniosaaja

Johannekseen Sofokus oli tehnyt vaikutuksen jo tämän opintojen alkutaipaleella, kun Sofokuslaiset olivat eräällä kurssilla kertoneet työstään ja jakaneet opiskelijoille logolla varustellut muistitikut. Sen ansiosta Johannes muisti paikan vielä vuosien päästä oman alan harjoittelupaikan etsinnän tultua ajankohtaiseksi. Johannes on opiskellut IT-alaan erikoistuneeksi tradenomiksi ja toivookin voivansa näyttää kyntensä niin teknisen kehityksen kuin kaupallisen suunnittelun puolella. Harjoittelujakson aikana hän tulee työskentelemään asiakasprojekteissa sekä ohjelmistokehityksen että teknisen tuen parissa. Vapaalla Johannes on intohimoinen suoratoistopalveluiden kuluttaja ja tunnettu kaveripiireissään nokkelista vitseistä. 

Julia Fesiuk – visuaalisen sisällön virtuoosi

Valmistumisen kynnyksellä olevalle Julialle Sofokus oli tuttu hänen uramentorinaan toimineen People Happiness Officerimme Millan kautta. Hankalan koronakevään takia Julia oli ehtinyt etsiä oman alan töitä jo jonkin aikaa, mutta kokee ympyrän sulkeutuneen voidessaan kutsua itseään Sofokuslaiseksi. Opintonsa Julia on suorittanut Turun kauppakorkeakoulun markkinoinnin pääaineesta ja tietojärjestelmätieteen sivuaineesta, minkä lisäksi hän on opetellut itsenäisesti valokuvausta ja graafista suunnittelua. Niinpä Julia tuleekin vastaamaan harjoittelunsa aikana etenkin visuaalisesta sisällöntuotannosta, somekanavien ylläpidosta ja Better Monday -podcastin markkinoinnista. Töiden vastapainoksi aktiivinen Julia pyörittää orastavaa korvakorubisnestä ja treenaa toisinaan myös ilma-akrobatiaa. 

Kaisa Mikkola – IT-ummikko tekstitaitaja

Opintojensa loppusuoralla oleva Kaisa kuuli Sofokuksen sisällöntuotannon harjoittelupaikasta tuttavan kautta, eikä olisi vielä kesällä osannut kuvitella päätyvänsä minkäänlaiseen kosketukseen IT-alan yrityksen kanssa. Oppimisennälkä on kuitenkin suuri, minkä ansiosta hän uskalsi hakea itselleen vieraaseen firmaan (osoittaen siten rohkeaa Sofokus-henkeä heti alkuunsa). Myös Kaisa on kauppakorkeakoulun markkinoinnin opintojen kasvatti, minkä lisäksi hän on täydentänyt osaamistaan yritysviestinnän kursseilla ja erilaisilla freelance-töillä. Erityisesti luova kirjoittaminen ja tekstituotanto saavat Kaisan silmät syttymään, minkä vuoksi hän tuleekin ottamaan harjoittelussa haltuunsa blogit, tekstien hakukoneoptimoinnin ja käännökset sekä asiakastarinoiden koostamisen. Siviilissä tämä aloitteleva Sofokuslainen on intohimoinen amatöörisisustaja, sunnuntaipurjehtija ja (ei enää niin) salaa taitava neuloja.  

Kolme parvea ja kaksi eri osaamisalaa

Jukka ja Johannes liittyivät kahteen eri sovelluskehityksen parveen, kun taas Kaisa ja Julia täydentävät kasvuparvea omilla erikoistaidoillaan. Kukin uusi Sofokuslainen kokee sujahtaneensa helposti uusiin parviinsa lämpimän vastaanoton ja huolellisen perehdytyksen ansiosta. Harvassa paikassa on otettu alusta alkaen kaikkeen tekemiseen mukaan näin täysillä!, Julia ja Kaisa komppaavat. Varsinainen parvikulttuuri ei ollut yhdellekään entuudestaan tuttu, mutta kaikki nyökyttelevät hyväksyvästi päätään matalalle hierarkialle, tiiviille parvien väliselle yhteistyölle ja modernille, johtoryhmättömälle organisaatiolle. 

Yksi yhteinen tavoite

Koko nelikko toivoo löytävänsä oman paikkansa Sofokuksen perheestä ja voivansa jäädä taloon pidemmäksikin aikaa. Myös mahdollisuudet oman roolin muovaamiselle vahvuuksien ja mielenkiintojen mukaan motivoivat. Sofokuksessa viehättää se, että vastuuta saa juuri niin paljon kuin sitä on valmis ottamaan, kiteyttää Jukka. Kunkin mielestä ura Sofokuksella voisi tarjota mahdollisuuksia oppia ja kehittää itseään sekä lukuisia onnistumisen kokemuksia osana kehityksen eturintamassa kulkevaa pioneerijoukkoa.

Sinustakin uusi Sofokuslainen?

Tämän blogin yhteydessä vinkkaamme myös, että People Happiness Officerimme Milla kokoaa kerran kuussa ajankohtaista tietoa työhyvinvoinnista, urasuunnittelusta ja jaksamisesta Urauutiset-sähköpostilistallemme. Milla vastaa myös Sofokuksen rekrytoinneista ja tiedottaa avoinna olevista paikoista ensimmäisenä tälle listalle.

Kaisa Mikkola

Marketing Specialist

Lue lisää aiheesta