crossroads

Kolme vinkkiä kaksipuoleisen markkinapaikan kipupisteisiin

Kaksipuoleisella markkinapaikalla, eli kysynnän ja tarjonnan markkinoilla kohdataan usein etenkin liiketoiminnan käynnistämisen alkuvaiheilla erilaisia kipupisteitä. Kipupisteet saattavat lamaannuttaa yrittäjää ja hidastaa konkreettisten päätösten tekoa, jolloin myös liiketoiminnan aloittaminen tai kehittäminen jäävät vain suunnittelun ja toiveen tasolle. Päätimmekin hieman pureskella yleisimpiä kipupisteitä, joita olemme auttaneet asiakkaitamme taltuttamaan.

1 Lopeta suunnittelu ja aloita tekeminen

Oletko koskaan havahtunut tilanteeseen, jossa suunnittelet täydellistä tiekarttaa unelmiesi tavoitteeseen, mutta et koskaan löydä itseäsi ottamasta sitä ensimmäistä askelta? Et ole ainut. Suunnittelu, tavoitteet ja roadmapit ovat tärkeä osa tavoitteeseen pääsyä, mutta välillä niihin jämähtää. Syynä voi olla pelko konkreettisten asioiden tekemisestä ja mahdollisesta epäonnistumisesta. Mitä jos todellisuus ei vastaakaan sitä, mitä olet kauan hartaasti suunnitellut?

Et tule koskaan saamaan selville oliko suunnitelmasi hyvä, ellet aloita konkreettista tekemistä. Jossakin kohtaa suunnittelun on vain loputtava ja tekemisen alettava. Oli sitten kyseessä palvelusi myymisestä ensimmäiselle asiakkaalle tai ensimmäisen mainoksesi julkaisusta, on vain rohkeasti tartuttava toimeen. Muuten saatat löytää itsesi vielä vuosienkin päästä hiomasta toteutumatonta unelmaa.

Yksi tärkein asia on muistaa, että suunnitelmasi ei tarvitse olla täydellinen, valmis tai äärimmäisen yksityiskohtainen. Suunnitelman tarkoituksena on vain johtaa sinua eteenpäin. Se on parhaimmassa tapauksessa arvaus siitä, mikä vie sinut pisteestä A pisteeseen B. Ainoastaan todellinen tekeminen ja ensimmäisten askelten ottaminen osoittaa sinulle oliko suunnitelmasi hyvä ja mitkä liiketoimintasuunnitelmasi osa-alueet kaipaavat hiomista. Jos käytät liian kauan aikaa suunnitelmasi muotoilemiseen, viivästytät vain väistämätöntä: pistettä, jossa konkreettinen toiminta joko validoi suunnitelmasi tai ajaa sinut takaisin piirtopöydän ääreen.

2 Tarjoa palvelusi sitä haluavalle

Ajatuksen tasolla olisi ehkä ihana pystyä tarjoamaan kaikkea kaikille, mutta todellisuudessa Amazonin kaltaisia joka tarpeen tyydyttäjiä ei ole kovinkaan montaa. Eikä se ole järkevää aloittelevalle liiketoiminnalle. Keskity siihen kenelle haluat tarjota. Aloita rajaamalla kohdeyleisösi esimerkiksi maantieteellisesti, demografisesti tai muulla sinulle sopivalla tavalla. Yritä heti alkuun osua siihen tuliseen kuumaan ytimeen, joka on kiinnostunut juuri sinun tarjonnastasi.

Parhaan tuloksen saavutat, kun rajaat kohdeyleisösi niin pieneen kokonaisuuteen, kuin suinkin pystyt. Eli jos tarjoat esimerkiksi kauneuspalveluita, rajaa tarjontasi alkuun vain yhteen palveluun, kuten esimerkiksi hiusten leikkaamiseen. Vasta, kun liiketoiminta saadaan vakaalle pohjalle, voit alkaa halutessasi pikkuhiljaa laajentamaan tarjontaasi myös esimerkiksi meikkaus- ja kynsienhoitopalveluihin.

Rajaamalla kohdeyleisön tarkasti pystyt kohdentamaan mainontaasi helpommin, mikä oletettavasti on tehokkaampaa kuin ympäripyöreän ei-kenellekään-suunnatun viestin levitys. Tarkka rajaaminen tekee myös kaikesta muusta liiketoimintasi suunnittelutyöstä helpompaa, sillä tiedät, ketä yrität tavoitella ja minkälaista sisältöä hänelle kuuluu esittää. Löydettyäsi sen oikean kohdeyleisön, löydät myös oman markkinasi ja todennäköisesti sen parhaan liiketoimintapaikan sinulle.

3 Kynällä ja paperilla pääset jo pitkälle

Mehevä alkuinvestointi ohjelmistoihin ja teknologioihin saattaa tuntua ainoalta tavalta päästä liikkeelle, mutta todellisuudessa alkuun pääsee pelkällä kynällä ja paperilla. Jos liiketoimintasi ydin ei ole teknologia- tai ohjelmistopainotteinen, voit hoitaa kaikki liiketoimintasi tapahtumat alkuun lähes ilmaiseksi. Esimerkiksi CRM-toiminnot voit alkuun hoitaa Excelillä, asiakaspolun voit piirtää paperille ja somemainoksen yksityiskohdat suunnitella Wordiin. Tärkeintä on lähteä liikkeelle jostakin ja liiketoiminnan kasvaessa päivittää tarvittavia teknologioita ja ohjelmistoja parempiin.

Alkuvaiheessa on ehdottoman tärkeää selvittää kiinnostaako tarjontasi edes ketään. Pahimmassa tapauksessa löydät itsesi tappiollisen liiketoiminnan ohjaksista, jos ensin investoit kalliisiin sinun yrityksellesi räätälöityihin teknologioihin ja huomaatkin, ettei tarjontasi kiinnosta ketään muuta kuin sinua. Aloita siis hyödyntämällä ohjelmia ja teknologioita, joita voit käyttää ilmaiseksi. Loppujen lopuksi yrityksen menestystä ei määritä yrityksen hyödyntämät teknologiat, vaan itse yritysidea kaiken taustalla.

Kipupisteet luonnollisena osana matkaa

Kipupisteet ovat luonnollinen osa matkaa kohti tavoiteltua liiketoimintaa. Jos liiketoiminnan kehittäminen olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä. Tästä syystä haluammekin muistuttaa, että erilaiset ongelmat ja pulmat ovat osa kasvua, ja me olemme mielellämme mukana koko matkasi ajan opastamassa.

Muunna toimintasi digitaaliseksi

Muunna toimintasi digitaaliseksi -opas sekä Liiketoiminnan digitaalinen kypsyysmalli tarjoavat konkreettisen ajatuskehyksen, jolla tunnistaa, millä tasolla yrityksesi digitaalinen kypsyys on ja mitä sen kehittäminen edellyttää. Lataa opas täältä.

Boost Your Digital Maturity - Digitalize Your Operations | Sofokus

Tomi Neulanen

Digital Business Consultant

Lue lisää aiheesta