john schnobrich flpc9 vocj4 unsplash

Kasvua digitaalisen ostopolun muotoilulla

QualityDesk on myyntiä ja asiakaspalvelua kehittävä laadunvarmistus- ja valmennusohjelmisto, jonka avulla yritykset voivat tukea yksikköjensä, tiimiensä ja työntekijöidensä tavoitteiden saavuttamista. QualityDeskin tiimi haluaa tavoittaa entistä useampia potentiaalisia asiakkaita ja saada nämä houkuteltua palvelunsa pariin. Ratkaisuksi oli harkittu verkkokaupan avaamista, ja Sofokus pyydettiin avuksi muotoilemaan siitä mahdollisimman tehokas.

Kun uuden digitaalisen myyntikanavan potentiaalia tutkittiin tarkemmin, huomattiin kuitenkin, että QualityDeskin kannattaisi sittenkin keskittyä ennemmin tavoittelemaan sivustolleen enemmän oikeanlaista kävijäliikennettä ja liidejä. Asetimmekin tavoitteeksemme ymmärtää QualityDeskin asiakkaiden tarpeita paremmin sekä muotoilla verkkosivustosta heitä mahdollisimman hyvin palveleva.

petr machacek bevgrxektik unsplash
sofokus printti 146 2

Liikkeelle tiedon kerryttämisellä

Konsultoinnin aikana määritimme QualityDeskin digitaalisen asiakashankinnan lähtökohdat ja tavoitteet, perehdyimme keskeisten asiakasryhmien kulkemiin ostopolkuihin sekä auditoimme verkkosivuston, jotta osaisimme muotoilla sitä oikeaan suuntaan. Näiden havaintojen pohjalta laadittiin etenemissuunnitelma, jolla QualityDeskin oma kehitystiimi voi alkaa kasvattaa liiketoimintaansa digitaalisten kanavien avulla.

Uudistuksilla välitön vaikutus liidien määrään

Vaikka QualityDeskin tiimi on ehtinyt toteuttaa vasta osan yhdessä laatimamme etenemissuunnitelman toimenpiteistä, tulokset ovat lupaavia. Esimerkiksi liidien laatuun on jo päästy paremmin kiinni, minkä lisäksi niiden määrä on jo nyt kasvussa.

quote
“Yhteistyö projektin aikana oli saumatonta.”
Johanna Kotaniemi, Marketing Specialist, QualityDesk

Mitä tehtiin

  • Nyky- ja tahtotilan kartoittaminen
  • Asiakkaiden ja sivuston käyttäjätyyppien profilointi
  • Verkkosivuston auditointi ostopolun ja käytettävyyden näkökulmasta
  • Tekninen vaatimusmäärittely
  • Suositukset sivuston ja ostopolun kehittämiselle QualityDeskin omalle kehitystiimille

Projektissa käytettyjä menetelmiä, teknologioita ja työkaluja

qualitydesk
john schnobrich flpc9 vocj4 unsplash

Quality Desk yrityksenä

Vuonna 2017 perustettu QualityDesk syntyi perustaja Ville Mikkosen tarpeesta valmentaa myyntitiimiään onnistuneempiin asiakaskohtaamisiin. Tänä päivänä QualityDesk auttaa ohjaamaan viikoittain yli 7000 käyttäjää seitsemässä eri maassa.