Hakukoneoptimointi ei ole

5 asiaa mitä hakukoneoptimointi ei ole

”Takaamme, että pääset haluamallasi hakusanalla Googlen hakutuloksissa kolmen kärkeen.”

Vielä kymmenen vuotta sitten edellisen kaltaisilla lupauksilla myytiin verkkosivuston näkyvyyden parantamista melko yleisesti. Lähestyminen nakersi tehokkaasti uskottavuutta digitaalisen näkyvyyden parantamisesta ja teki hakukoneoptimoinnista epäilyttävän tuntuista. Onneksi yritykset ovat nykyisin valistuneempia ymmärtäen digitaalisen näkyvyyden merkityksen. Jos et löydy Googlesta, oletko olemassa?

Vuonna 2022 markkinassa elää kuitenkin sitkeästi viisi myyttiä digitaalisen näkyvyyden parantamisesta. Lue eteenpäin, niin tiedät mitä hakukoneoptimointi ei ole.

1. Hakukoneoptimointi ei ole sirkustemppuja

Mahdollisesti sitkein myytti on sellainen, jossa hakukoneoptimointi mielletään jonkinlaiseksi vilpilliseksi hakkeroinniksi. Joukoksi temppuja, joilla hakukoneita huijataan manipuloiden hakutuloksia näkyvyyden parantamiseksi. Myytti on ymmärrettävä, koska 2000-luvun alussa hakukoneoptimointi oli mahdollista kenelle tahansa esimerkiksi piilottamalla avainsanoja sivun loppuun tekemällä niistä taustan värisiä. Mielenkiinnosta voit selailla optimointikeinoja, joita emme suosittele.

Modernit hakukoneet ovat kuitenkin niin älykkäitä, että tempuista jää yleensä kiinni ja niiden käyttämisestä rangaistaan. Vilpillisesti näkyvyyttään nostaville minulla onkin huonoja uutisia: päivänne ovat luetut. Esimerkiksi pelkästään vuoden 2020 aikana Google teki yli 4500 muutosta hakualgoritmiinsa. Se on keskimäärin yli 12 muutosta joka päivä. Vaatii melkoista omistautumista yrittää keplotellen pysyä tuon kehitystahdin edellä. Ainoa looginen johtopäätös on kiltisti hyväksyä hakukoneiden asettamat ehdot ja pyrkiä vaikuttamaan sääntöjen sisällä näkyvyyteen.

Teille kaikille muille minulla on hyviä uutisia: loistava sisältö, laadukas verkkosivusto ja tunnettu brändi ovat parasta minkä päälle hakukoneoptimoinnin voi rakentaa. Hakukoneoptimointia voisi verrata talonrakennukseen siinä mielessä, että laadukas osa-alueiden suunnittelu ja toteutus sekä pohjatyöt helpottavat ratkaisevasti varsinaiseen iteraatiiviseen näkyvyyden parantamistyöhön. Looginen ja hyvin strukturoitu linkkirakenne, oikeaoppinen pilarisivumalli, hakukoneoptimointiin hyvin soveltuva verkkosivustoalusta ja niin edelleen.

2. Hakukoneoptimointi ei sovellu kärsimättömälle

Myytti, joka sopii oikeastaan kaikkeen digitaaliseen liiketoimintaan (ja josta ei nähtävästi tulla ikinä pääsemään eroon), on odotukset nopeista voitoista. Kyllä, digitaalisuus tarjoaa parhaimmillaan nopeuden ekonomiaa, verkostovaikutuksia ja monta muuta mahdollisuutta salamannopealle kasvulle. Todellisuus on kuitenkin se, että kaikenlainen liiketoiminnan rakentaminen on hidasta puuhaa. Mediassa paistattelevat pikakasvajat edustavat markkinassa promillen osia, loppujen on tyytyminen pitkäjnteiseen työhön.

Hakukoneoptimointi on siitä mukava keino, että sen avulla saavutettu työ kumuloituu. Tulosten voi jopa väittää olevan jossain määrin pysyvää. Nimittäin oikeaoppisesti rakennettu sivusto, laadukas linkkejä keräävä sisältö upottavat yrityksen asiantuntemuksen yhä syvemmälle verkon syövereihin. Hakukoneet toki tekevät muutoksia, jotka voivat pahimmassa tapauksessa heikentää näkyvyyttä, mutta kaikkiin muutoksiin on aina jonkinlainen vastalääke. Optimoinnin luonteeseen kuuluu jatkuva tekeminen ja hakukoneiden asettamien sääntöjen noudattaminen. Lisäk

3. Hakukoneoptimointi ei ole toimialariippuvainen

Myytti, joka vaivaa edellisen tavoin koko digitaalista kehittämisen skaalaa on harhaluulo siitä, että sähköisyys soveltuisi vain osalle toimialoista. Tämäkin uskomus on onneksi kuolemassa, mutta silloin tällöin edelleen tapaa henkilöitä, joiden mielestä heidän asiakaskuntansa ei käytä hakukoneita.

Kääntäen: jos sinulla on vuonna 2022 verkkosivusto, jota ei hakuoptimoida systemaattisesti, menetät pomminvarmasti arvokasta digitaalista näkyvyyttä ja siten digitaalinen jalanjälkesi verkossa on pienempi kuin mitä se voisi olla. Resursseihin liittyvät rajoitteet ovat ainoa syy, jonka keksin minkä takia hakukoneoptimoinnista kannattaisi tinkiä. Toisaalta, jos investointivalinta olisi ulkoasun virkistämisen ja hakukoneoptimoinnin väliltä, valitsisin melkein varmasti aina jälkimmäisen, koska se on keskimäärin todennäköisempi tapa mitata ulos liiketoiminta-arvoa verkkosivustosta. Vaikka logon värillä ei ole väliä, käyttökokemuksella ja visuaalisella kokonaisuudella on toki on oma paikkansa kokonaisuudessa. Käyttäjä selailee toki mieluummin miellyttävän verkkosivuston selailuunsa ja luo positiivisia mielikuvia brändistä ja sen tuotteista.

Itse asiassa, aina kun törmäämme toimialaan, jossa verkkonäkyvyydestä ei vielä kilpailla, se tuntuu aikaiselta joululahjalta. Se tarkoittaa hakukoneoptimoinnin olevan helpompaa, nopeampaa ja halvempaa. Pystymme tällöin ilahduttamaan asiakastamme tuottamalla mitattavaa lisäarvoa uusien liidien tai suorien kauppojen osalta nopeammin ja edullisemmin. Käytännössä kuitenkin eri toimialojen digitaalisesta näkyvyydestä kilpaillaan pieniä niche-alueita myöden. Pelinsä parhaat ostavat kokonaisia yrityksiä, jotta digitaalinen näkyvyys paranisi.

4. Hakukoneoptimointi ei ole vaikeaa

Useaan digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen alueeseen liittyy vaikeuden myytti. Ohjelmointi on vain matematiikkaneroille ja hakukoneoptimoijat ovat synnynnäisiä digitaalisia neropatteja. Poikkeuslahjakkuudet erikseen, mutta hitsaamaan oppii hitsaamalla ja hakukoneoptimoimaan optimoimalla. Tätä vaikeuden myyttiä digikehittämisen toimiala ei ole itse kovin tarmokkaasti koittanut oikaista, koska asiakas saattaa ostaa helpommin mikäli luulee juttelevansa avaruusraketin keksijän kanssa.

Digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen haasteellisuus liittyy kuitenkin enemmän tiedon määrään ja vanhentumistahtiin. Mitä kauemmin olet alalla ollut, sitä helpommin pystyt erottamaan faktat misinformaatiosta, sitä paremmat lähteet uuden oppimiseen sinulla on ja sitä paremmin uudelle tiedolle löytyy paikka ja prioriteetti vanhan seassa.

Hitsaamisen ja hakukoneoptimoijan erottaa toisistaan kuitenkin ainakin se, että kokenut hitsaaja voi kertoa olevansa 10 vuoden kokemuksella ns. ”valmis”. Hakukoneoptimoija ei ole koskaan valmis ja selkäytimeen painetun patenttikikan voi joutua poisoppimaan milloin tahansa. Tässä työssä ikuinen oppiminen on ainoa yleispätevä tae jonkin tason onnistumisesta – tähän ei kovin moni pysty sitoutumaan.

Verkkosivut / Websites

Haluatko parantaa digitaalista näkyvyyttäsi?

Moderni hakukoneoptimointi on paljon muutakin kuin teknistä hienovirittelyä. Se on sisältöstrategiaa, käyttökokemusta, selausnopeutta ja montaa muuta aluetta. Moderniin digitaalisen näkyvyyden parantamiseen erikoistunut osaajajoukkomme tarjoaa sinulle juuri sitä asiantuntemusta mitä olet vailla. Viritetäänkö verkkosivustostasi kaikki irti?

5. Hakukoneoptimointi ei ole kuollut

Vuonna 1959 keksitty COBOL ohjelmointikieli on julistettu kuolleeksi jokaisella vuosikymmenellä syntynsä jälkeen. Todellisuudessa COBOL:a porskuttaa edelleen vahvasti, vaikka tuskin kukaan väittää sen enää olevan automaattisesti paras valinta täysin uuteen ympäristöön, jos olisi varaa valita.

Hakukoneoptimointi on kuin COBOL: sisältömarkkinointi on esimerkki trendistä, jonka on julistettu tekevän optimointi tarpeettomaksi. Tarkalleen ottaen tilanteen voi tulkita olevan juuri päinvastainen. Verrataanpa hakukoneoptimointia mansikan viljelyyn. Mikäli sinulla on 10 mansikan taimenta, 25% enemmän satoa voi tuntua vähäiseltä verrattuna vaivaan mikä aihetuu rikkaruohojen kitkemisestä, mullan vaihtamisesta, kastelusta ja muista tuotannon tehostamistoimenpiteitä. Jos sinulla on 10.000 mansikantaimenta, niin 25% tuotannonlisäys alkaa houkuttelemaan eri tavalla. Hakukoneoptimointi on kuin rikkaruohojen kitkemistä sisältömarkkinoinnista.

Digitaalisen näkyvyyden kehittäminen lakkaa olemassa tarpeellinen heti kun ihmiset lakkaavat käyttämästä Googlea. Cobolin rinnalle on kehitetty kasapäin uusia ohjelmistokehitystapoja (esimerkkinä tuore LCNC-trendi), hakukoneoptimointi kehittyy eteenpäin aivan vastaavalla tavalla. Optimointikeinot muuttuvat, kehittyvät ja rikastuvat jatkuvasti, mutta perimmäinen merkitys pysyy samana. Moderni hakukoneoptimointi on edelleen välttämätön keino kaikille niille brändeille, joiden tavoitteena on parantaa omaa näkyvyyttään verkossa.

Teemu Malinen

Founder & Chief Executive Officer

Teemu kirjoittaa digitaalisesta liiketoiminnasta, modernista yrityskulttuurista ja startup sijoittamisesta.

Lue lisää aiheesta